Ystävyysseurakunta
Lääne-Nigula
Matkalla Tallinnasta Haapsaluun jää Lääne-Nigula n. 20 km päähän oikealle. Maamerkkinä on maantien varren pylväänpäässä iso haikaranpesä, ja pian sen jälkeen näkyykin jo keskiaikaisen kivikirkon torni. Lääne-Nigula on kahdentuhannen asukkaan kylä keskellä maalaismaisemaa.
Leevi Reinaru on Lääne-Nigulan seurakunnan kirkkoherra, hän toimii myös Viron Lähetyskeskuksen johtajana.
Crux
Crux on latinaa ja tarkoittaa sanaa "risti". Crux on Viron tunnetuimpia kristillisiä yhtyeitä. Yhtye esittää hengellistä nuorten musiikkia, jonka joukossa on paljon Cruxomiakin sävellyksiä. Pojat ovat saavuttaneet melkoisesti suosiota ja heitä pyydetään esiintymään kirkon tilaisuuksiin eri puolille Viroa. Bändi on julkaissut jo kaksi levyäkin! Tässä eräs arvio yhtyeestä:
"Loistava ja tasokas rockbändi Eestistä. Soittaa raikasta ja reipasta rock:ia, mukana myös vähän funkia ja rappia. Laulut ovat eestiksi (pari laulua englanniksi). Sanoitukset ovat selkeästi kristilliset. Musiikkia, josta tulee hyvälle tuulelle!! "
Kirpputori
Lääne-Nigulassakin on kirpputori. Sen tuotolla rahoitetaan seurakunnan toimintaa.
Vuoroin vieraissa
Espoonlahdesta käydään ahkerasti Lääne-Nigulassa. Äitienpäivän viikonloppuna vietetään kirkon nimipäiviä eli Nigulapäiviä (Nigula=Nikolaos), jonne meiltä lähti viime keväänä virallinen lähetystö.
Pari viikkoa siitä eteenpäin ja Viroon suuntasivat tällä kertaa kirkkokuoro ja lähetysväkeä. Monet ovatkin solmineet ystävyyssuhteita puolin ja toisin. Kirkkokuorolla keväinen retki Haapsaluun ja Lääne-Nigulaan on jo perinteenä.
Yhteistyötä tehdään muillakin aloilla, yhdessä on mm. kunnostettu satavuotiasta puutaloa, josta Lääne-Nigulan seurakunta sai kerhotiloja ja vierashuoneen. Työssäoppimisjakso oli yhteistyöprojekti, jonka osapuolina olivat Espoon tekniikan alan oppilaitos, Lääne-Nigulan seurakunta sekä Espoonlahden seurakunta.
SSa/TLi