Hautausjärjestelyt

Hautaan siunaaminen tapahtuu yleensä hautausmaan kappelissa, tai vainajan  kotikirkossa. Siunaaminen voidaan toimittaa myös haudalla.

Kirkkojen ja kappeleiden käyttö siunaustilaisuuksiin samoin kuin seurakuntasalien käyttö muistotilaisuuksiin on seurakuntien jäsenille maksutonta. Väestörekisteriin kuuluvalta peritään kappelin käytöstä tilavuokra. Siunaavan papin ja kanttorin palvelut ovat maksuttomia.

Espoossa kirkkoja ja kappeleita ei luovuteta ei-kristillisten ja uskonnottomien tilaisuuksien pitopaikaksi

 

Hautausajan varaaminen kirkkoherranvirastossa

Seurakunnan kirkkoherranvirastossa asioidaan, kun siunaustilaisuus halutaan pitää kirkossa tai muistotilaisuus seurakunnan tiloissa. On hyvä tarkistaa heti, että vainaja todella kuuluu kyseiseen seurakuntaan ennen kuin toimitusvaraus tehdään. Kirkkoherranvirastosta pyydetään myös pappia ja kanttoria toimittamaan siunaus. Kanttorina toimii vuorossa oleva seurakunnan kanttori.  Siunaavan papin kanssa varataan aika toimituskeskustelua varten. Toimituskeskustelussa mm. käydään läpi siunaustilaisuuden kulku.

 

Hautausajan varaaminen Espoon seurakuntien hautatoimistosta 

Monet hautaukseen liittyvät asiat voidaan hoitaa yhdellä puhelinsoitolla tai käynnillä seurakuntayhtymän viraston hautatoimistoon. Siellä  sovitaan myös tuhkauksesta, uurnanluovutuksesta ja haudanhoidosta.

Hautatoimistosta voi varata Espoon siunauskappelin ( Pappilantie 12 ),Kellonummen siunauskappelin ( Kellonummentie 13 ) ja hautapaikan. Myös silloin jos  vainajan kotikunta on Espoon ulkopuolella ja hänet siunataan hautaan Espoon siunauskappelissa tai Kellonummen kappelissa. 

 

Hautatoimistosta varataan aika arkun maahanlaskua varten ja samalla varmistetaan vainajan oikeus tulla haudatuksi kyseiseen hautaan.

Varsinkin talviaikaan on tärkeää, että hautatoimisto saa tiedon arkkuhautauksesta vähintään puolitoista viikkoa ennen tilaisuutta, mieluummin aikaisemmin. Aikaa tarvitaan muistomerkin ja reunakivien irrotukseen ja haudan avaamiseen.

Hautaamiseen liittyvät laskut lähetetään noin 1 - 2  viikon kuluessa siunaamisesta.

Hautajaisiin voi tutustua virtuaalisesti pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisiltä hautajaissivuilta.