Kauklahden kappelin tekstiilisuunnittelun lähtökohtana on ajatus äidin rakkaudesta

Kappeli on arkkitehti Olli-Pekka Jokisen suunnittelema. Hän halusi säilyttää tontin avokalliomuodostelmat ja puistomaisen luonteen. Rakennus on suhteellisen yksinkertainen, jotta se ei varasta huomiota liikaa. Vesikatto muodostuu useasta eri korkuisesta tasakatosta. Rinnetontti on huomioitu suunnittelussa niin, että korkeammat tilat sijoittuvat alarinteen puoleiselle sivulle ja matalammat tilat ylärinteen puolelle, missä on myös sisääntulo. Tontilta tehdyt arkeologiset löydyt rajoittivat rakennuksen sijoittelua.

Alttariteoksena oleva "Pyhä ehtoollinen" on päätyseinän suuruinen maalaus. Se on kauklahtelaisen taiteilija Markku Hakurin työ, jonka töitä on myös läheisellä Asuntomessualueella. Kaksi vuotta ja noin 300 luonnosta edelsi lopullista työtä. Teoksessa on häivähdys Leonardo da Vincin "Viimeisestä ehtoollisesta". Teosta katsellessa syntyy vaikutelma, että kappelitila jatkuu päätyseinän taakse: siellä on suuri ehtoollispöytä ja elämän puu.

Tekstiilitaiteilija Norma Heimola on suunnitellut neljä täydellistä sarjaa kirkkotekstiilejä kappeliin. Liturgisten värien symbolikuvat ovat luonnosta. Taiteilijan lähtökohtana on ollut äidin rakkaus. Kuvat symbolisoivat äitiä ja Mariaa sekä Kristus Kuningasta. Päämateriaalina on silkki. Tekstiilit on valmistanut suunnittelijan valvonnassa Suomen Käsityön Ystävät Oy.

Kellotornin neljällä kellolla voidaan soittaa 18 erilaista melodiaa, jotka on säveltänyt kanttori Petri Koivusalo. Kellot näkyvät kirkkosaliin. Kellojen tekstit: "Herra sinun nimesi on ikuinen! Sinun nimesi kaikuu polvesta polveen." "Me tahdomme palvella Herraa Jumalaamme. Häntä me tahdomme totella." "Kauklahden kappeli a.d.2006”

Virtuaaliesittely sisältä ja ulkoa