Leppävaaran seurakunnan nuoret aikuiset eli Nakut

Leppävaaran seurakunnan nakut ovat iloinen joukko nuoria aikuisia, iältään parista kympistä reiluun kolmeenkymppiin - kaikki itsensä nuoriksi aikuisiksi tuntevat ovat tervetulleita mukaan toimintaan!

Toiminnan runkona ovat sunnuntaiset nakuillat Nooan Parkilla (klo 18-21, Lintuvaarantie 21), joissa käsitellään uskoon, kristillisyyteen ja nuoren aikuisen elämään liittyviä teemoja. Lopuksi hiljennytään hartauteen. Nakuilloissa käy silloin tällöin vierailija johdattelemassa illan aiheeseen, mutta muutoin suunnittelemme ja toteutamme toimintamme pitkälti itse.

Yhteenkuuluvuutta rakennamme nakuiltojen lisäksi leireillä, joita on ainakin pari kertaa vuodessa, sekä muilla mukavilla retkillä ja tapahtumilla, joista mm. joululaavureissu helmi-maaliskuussa on jo legendaarinen.

Joukkoomme mahtuu niin uskonsa löytäneitä kuin etsijöitäkin. Rohkeasti mukaan myös ensikertalaiset - tervetuloa!

Gospel-aerobic

alkaa Uutussa keskiviikkona 11.1. klo 18.30. Tervetuloa mukaan! Luvassa reipasta aerobicia ja lopussa venyttelyä ja hartaus gospelin merkeissä! Sopii kaikenkuntoisille. Oma jumppapatja mukaan. Hinta: 4 euroa/kerta tai 40 euroa/kausi. Annina Rubinstein-Vihma.

Nakuillat, -leirit ja muu toiminta

Nuorten aikuisten illat Nooan Parkissa kerran kuussa sunnuntaisin klo 18 ( 4.3., 1.4. ja 6.5.)

Tarkemmat tiedot löytyvät Espoon seurakuntien nuorten aikuisten Cafekismus-sivuilta.

Lisätietoja: nakut.leppavaara (ät) gmail.com

 

Linkkejä:

Saapas

Evl.fi/nuoret

Cafekismus

LujaKallio

Rakkauden ammattilaiset

Parisuhteen palikat

Changemaker

Tapahtumakalenteri

 

 

Julkaistu sivustolla Olari

Julkaistu etusivulla

Julkaistu etusivulla

Julkaistu etusivulla