Marian matkassa
Mietiskely Mariasta ja hänen perheestään.
Matka eläytyen ja kerronnan kautta.
Leppävaaran seurakunta kutsuu keskustelemaan ja ruokailemaan Neitsyt Marian kanssa lauantaina 9. lokakuuta klo 10-14 Karakappeliin, Karakalliontie 12. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua.
Käpyläläinen kirjailija Liisa Mäntymies on paneutunut Neitsyt Marian elämään ja
tutkinut kristillisen perinteen Jumalanäitiä ja Pyhää Vaimoa niin suomalaisen kansanperinteen kuin Uuden testamentin ulkopuolelle jääneiden apogryfievankeliumien kuvaamana. Pohdinnot perustuvat kirjailijan loppuunmyytyyn teokseen Neitsyt Marian kuva-albumi (1995).
Sekä katolisen, ortodoksisen että koptilaisen kirkon Maria on hämmästyttävän
eloisa ja monipuolinen nainen, johon kannattaa tutustua, varsinkin kun mietiskely
vie keskelle ainutlaatuista kuva-aineistoa. Mukana on yli 50 diaa taiteen parhaita
tulkintoja Marian elämänvaiheista: vanhempiensa kauan odottamasta tyttösestä
kasvaa lapsi, lapsesta murrosikäinen neito. Neidosta tulee perheenemäntä ja toisinajattelijan äiti ja lopuksi vielä leski, jonka tehtäväksi muodostui toimia opetuslasten henkisenä tukena. Vihdoin Maria päätyy ihmiskunnan taivaalliseksi auttajaksi, kun juutalaistytöstä tulee Taivaan kuningatar. Hän on maailman kuvatuin nainen, suositumpi jopa kuin Prinsessa Diana.
Kuva-aineisto perustuu sekä itäiseen että läntiseen taiteeseen. Vanhin teos on Priscillan katakombista vuodelta 250, uusimmat taas 1980-luvulta. Mukana on ikoneja myös koptilaisen kirkon piiristä samoin kuin Pyhän Katariinan luostarista Siinailta. Lisäksi aineistoa vie pohtimaan kuvaitaiteen vaikutusta naisen ja miehen malleihin samoin kuin perhekäsityksemme muotoutumista. Marian ja hänen perheensä - koko hänen elämänsä - vaikuttaa monin tavoin meihin kaikkiin, uskovista ateisteihin. Jos emme tunne oman kulttuurimme ydintä, jäävät vaikkapa Euroopan taidemuseoiden työt avautumatta.
Tervetuloa pohtimaan Neitsyt Mariaa ja hänen monipuolista elämäänsä kirjailija
Liisa Mäntymiehen johdolla. Nöyryys liitetään Mariaan, mutta olisiko "rohkea"
tarkempi sana määrittämään häntä?