Leppävaaran kirkko sunnuntaina 5.9.2010
Hyvässä kertomuksessa ihminen tempautuu mukaan tapahtumiin. Hän samaistuu johonkin roolihenkilöön ja alkaa tietyllä tavalla jopa elää hänen elämäänsä. Sankari usein kuvataan jollain tavalla rähjäiseksi ja inhimilliseksi. Hänessä on aimo annos vikoja ja puutteita. Kuka nyt voisikaan samaistua täydelliseen ihmiseen. Siksi sankari on vähän epäsosiaalinen ja jollain tavalla omituinen, mutta silti älykäs ja hankalatkin tilanteet neuvokkuudella selvittävä. Kohtaamme tällaisia sankareita TV-sarjoissa, elokuvissa tai romaanin päähenkilöinä. Jotta kontrasti tulisi selväksi, tarinaan on sijoitettava myös antisankareita: tarkkuutta vaativia esimiehiä ja moraalinvartijoita tai sitten rikollisia ja konnia.
Jeesuksen elämän kokonaisuutena voi nähdä myös sankaritarinana. Kertomus sisältää toisinaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, toisinaan taas suvantovaiheita. Kertomus kymmenestä spitaalisesta muodostaa yhden sankaritarinan, kohtauksen Jeesuksen elämässä. Paha ja hyvä kohtaavat. Tapaamme sekä sankarin että hänen vastakohtansa. Sankarin lähtökohdat elämään olivat huonot. Hän kuului syntyperältään ja uskonvakaumukseltaan epämääräisenä pidettyihin samarialaisiin. Lisäksi hän oli spitaalinsa tähden saastainen.
Epähygieenisissä olosuhteissa puutteellisen ravinnon keskellä ihmiset käyttivät selviytymiskeinona mm. sairaan eristämistä. Tätä perusteltiin uskonnollisilla syillä. Aivan kuin saastaisuus leviäisi oltaessa sairaan lähellä. Ihmistä pelottaa auttaa loukkaantunutta tai koskettaa sairasta. Jeesus toimi tosin. Hän uskalsi olla lähellä sairasta ja koskea heihin.
Puhumme elämän hallinnasta. Ihminen toki voi vaikuttaa elämäänsä vaikkapa terveellisillä elämäntavoillaan. Silti kaikkea ei voi hallita. Elämässä tapahtuu odottamattomia asioita – jotkut ikäviä (kuten sairastuminen), jotkut mukavia (kuten paraneminen). Monelle ihmiselle onkin vaikea hyväksyä elämänsä rajallisuutta. Ihminen haluaisi itse päättää kaikista omista asioistaan. On sietämätöntä, kun elämässä ei voikaan päättää kaikesta. Nuo kymmenen spitaalista eivät ainakaan hallinneet omaa elämäänsä. Pikemminkin sairaus oli saanut vankan otteen heidän kohtalostaan.
Emme tiedä, mitä yhdeksän sairaudestaan toipunutta mahtoivat ajatella. Ehkä he pitivät tilannetta vain hyvänä tuurina. Ainoastaan yksi parantunut palasi kiittämään Jeesusta. Näin taitaa olla nykyäänkin. Kerran eräs suomalainen turisti meni Floridassa Miami Beachillä uimaan. Hiekkarantaa piisasi kilometri tolkulla sekä oikealle että vasemmalle. Mies kahlasi vyötäröä myöden kirkkaaseen rantaveteen. Silmälasit jäivät rannalle, joten näkökyky ei ollut paras mahdollinen. Vedessä näytti olevan jotain joka muistutti uppotukkia. Mutta sehän liikkui. Ja ui suoraan miehen jalkoihin. Vedessä oli tuhansia ihmisiä. Miksi tuo parimetrinen tappavan myrkyllinen merikäärme tuli juuri tähän uimaan? Mies rukoili! Käärme ui pois miestä vahingoittamatta. Mies puolestaan käveli rannalle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaaran kadottua taisi kiitollisuuskin unohtua. Näinhän me ihmiset taidamme pääsääntöisesti toimia: hädän hetkellä rukoilemme, mutta vaaran väistyttyä kiitollisuuskin unohtuu.
Parantunut samarialainen toimi toisin. Hän ylisti Jumalaa. Mies osoitti suurta nöyryyttä heittäytymällä Jeesuksen jalkojen juureen kiittämään häntä. Kertomus opettaa oikeaa kristillistä moraalia ja käyttäytymistapaa. Kristitty kiittää ja ylistää Jumalaa elämän ihmeistä, kuten spitaalista parantunut samarialainen.
Kertomus käsittelee pohjimmiltaan ihmisen ja Jumalan maailman kohtaamista. Pelkkä parantuminen sairaudesta ei ole pelastuksen kannalta keskeistä. Kertomus kaiketi edellyttää, että yhdeksän spitaalista parantunutta jäi pelastuksesta osattomiksi. Samarialaisen miehen käytöksessä Jeesuksen edessä näkyi nöyryys ja kiitollisuus. Mies ymmärsi oman tilanteensa ja tiedosti Jumalan maailman toisenlaisuuden. Hän oli realisti, joka käsitti tarvitsevansa Jeesusta pelastuakseen. Omalla toimintatavallaan ja asenteellaan hän osoitti uskoa. Uusi vakaumus näkyi hänen elämässään.
Usko näkyy elämässä. Niinkö?
Todellisuudessa tämä uskon näkyminen taitaa olla vähän raadollista. Kristitty toimii monessa asiassa hyvin ja pyrkii aikaansaamaan ympäristössään hyvää. Mutta jos olemme rehellisiä niin kyllä tuo ihmisen itsekkyyskin aina jossain kohdin pilkistää esiin. Tässä se kristillisyyden ydin taitaa ollakin. Tarvitsemme sekä uskoa että armoa, syntiemme anteesi saamista. Jumala on ihmisen luonut ja lunastanut. Jumala ylläpitää elämää ja säätää päiviemme määrän. Hän on myös valmistanut katoamattoman elämän. Siksi sinäkin voit turvallisin mielin tänään omaksua kohdallesi Jeesuksen sanat. Sinun uskosi on sinut pelastanut.
kalervo.salo (ät) evl.fi