Hyppää sisältöön
partio

Partio

Partiolippukunnat Leppävaarassa

Leppävaaran alueella toimii neljä itsenäistä partiolippukuntaa, joille seurakunta toimii taustayhteisönä. Seurakunnan partioyhdyshenkilönä eli Seppona toimii nuorisotyönohjaaja Maria Tapionlinna. Myös aikuisia tarvitaan aina mukaan toimintaan. Ole rohkeasti yhteydessä suoraan lippukuntien johtajiin, jos haluat mukaan partioon!

Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin – vastuun antaminen nuorille on partion perusidea.

Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Terve luottamus omiin kykyihin kasvaa! Ryhmässä oppii myös, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista. Partiossa opitaan käden ja mielen taitoja: Liikutaan luonnossa kävellen, hiihtäen, kiiveten, meloen ja purjehtien. Osataan antaa ensiapua tai lauletaan iltanuotiolla ja kitara soi. Tunnetaan maamerkit ja yövytään tulilla.

Partio antaa nuorille kansainvälisiä kokemuksia ja rakentaa kulttuurien välistä yhteisymmärrystä.

Partio sopii kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Meillä et jää vilttiketjuun! Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä eli 850 lippukunnassa ympäri Suomen. Suomessa partiolaisia on 60 000 ja koko maailmassa 38 miljoonaa. Partio on kaikille avointa ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa.

KaraKarhut
http://karka.partio.net/

Kilon Kipinät
http://kilonkipinat.fi

Leppävaaran Korvenkävijät
http://www.leppavaarankorvenkavijat.fi

Vaaran Vaeltajat
www.vava.fi/

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja
Leppävaaran seurakunta
Veräjäkallionkatu 2
02650 Espoo

Vastuualueet: alakouluikäiset, partio

// ]]>