Ryhmätoimintaa

 

Päivän sana

Haukikappelilla Hiljaisen rukouksen tunti ke klo 12. Mietiskelevä rukous, jonka aikana voi halutessaan rukoilla myös liikkuen. Tarvittaessa alussa lyhyt johdanto hiljaisuuteen. Päivän sana ti klo 12–12.30.
Olarin kappelilla Päivän Sana ti klo: 12.30.
Matinkappelilla hartaushetki to klo: 12.30.

Eläkeläiskerhot

tarjoavat sekä vapaata seurustelua että keskustelua eri vierailijoiden alustusten pohjalta:

Haukikappeli, Ukkohauentie 1, pe 13–14.30.
Matinkappeli, Liisankuja 3, ke 13–14.30.
Olarin kappeli, Kuunkehrä 4, ti 13–14.30.
Olarin kirkolta siirtynyt torstaikerho kokoontuu myös Olarin kappelilla to klo 12.30–14.

Keskustelun aiheet valitaan ryhmäläisten kiinnostuksen mukaan ja joskus alustajina on tietyn aiheen asiantuntijoita tai seurakunnan työntekijöitä. Ryhmässä tarjolla hyvän seuran lisäksi myös kahvit. Vapaaehtoinen kahviraha menee kerhon oman kummilapsen koulutuksen tukemiseen.
 


Lahjoita kaksinkertainen ilo!

Toisenlainen lahja tuo kaksinkertaisen ilon: ensiksi rakkaille läheisillesi ja toiseksi kehitysmaiden ihmisille. Kirkon Ulkomaanapu vie lahjasi luotettavasti perille. www.toisenlainenlahja.fi

 

Tule mukaan työpajaan

Tiistaisin 9-11.50 Haukikappelilla.

Työpajassa tehdään mm. Äiti Teresa -peittoja ja rukoushelmiä. Kahvin äärellä keskustellaan kuulumiset ja huokaistaan hetkeksi. Käden taidoilla, rukouksen hengessä autamme mm. Intian köyhiä ja katulapsia.

Työpaja on auki kaikille! Voit tulla piipahtamaan tai pohtimaan paikkaasi seurakunnassa. Talkoolaisia kaivataan erilaisiin tehtäviin sekä jakamaan ajatuksia elämästä! Talkoolaisten lisäksi villalankaa otetaan aina vastaan iloiten!

Työpajassa on tehty Äiti Teresa -peittoja jo usean vuoden ajan. Peitot tehdään asteittain. Tilkkulappuja kudotaan kotona tai työpajassa, minkä jälkeen ne sidotaan yhteen. Peitot siunataan Olarin kirkossa ja lähetetään Kalkuttaan tai eri katastrofialueille eri puolille maailmaa.

Käyttämättä jääneitä villa- ja sekoitelankoja (suuriakin määriä tai pieniä jäännöskeriä) tai ohuita villaa sisältäviä konelankoja otetaan vastaan. Langat voi tuodaan tiistaisin työpajaan klo 9-11.50 tai muuna aikana  vahtimestarille.

Lisätietoja: Katja Karvinen 040 773 8715.