Hyppää sisältöön

Isostoiminta

Kiinnostaako ryhmän ohjaaminen ja isostoiminta? Haluaisitko päästä isoseksi rippikouluun? Syksyllä alkaa taas! 

Espoonlahden seurakunnan isoskoulutus on kaksivuotinen ja se koostuu kahdesta osasta:
ROK - ryhmänohjaajakoulutus (1. vuosi)
ISKO - jatkokurssi (2. vuosi)

Isoseksi kasvetaan ryhmänohjaajajakoulutuksen (ROK) kautta. Myös kerhonohjaajat käyvät ryhmänohjaajakoulutuksen. ROKkiin ovat tervetulleita kaikki rippikoulun käyneet nuoret. Toiminta käynnistyy syyskuun alussa. ROK toteutuu kahdessa ryhmässä, joista voi valita itselleen paremmin sopivan:

joka viikko tiistaisin klo 17-19 tai
kerran kuukaudessa lauantaisin klo 12-16.

Ensimmäisen vuoden jälkeen koulutus jatkuu isoskoulutuksen jatkokurssilla. Jatkokurssi kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti sunnuntaisin. Tarkemmat aikataulut löytyvät alempaa.

Koulutukseen kuuluu kahden vuoden aikana myös neljä viikonloppuleiriä. Seuraava ROK-leiri on tulossa ensi vuoden puolella. 

Ryhmänohjaaja- ja isoskoulutuksessa opetellaan esimerkiksi vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja, ongelmatilanteiden selvittämistä, vapaa-ajan ohjaamista, hartauselämää ja Raamatun tuntemista. Lisäksi tietysti pidetään yhdessä hauskaa ja tutustutaan uusiin kavereihin!

Mukaan saa tulla aina, vaikka ei olisikaan ollut alussa mukana ja kavereita saa kutsua mukaan. 

Ilmoittautua voit TÄSTÄ

Jos sinulle herää kysyttävää ROK-toiminnasta, voit olla yhteydessä:

Maxiin (040 5587855 - max.kuvaja@evl.fi)

Saijaan (040 5496887 - saija.hiltunen@evl.fi)

Joonaan (0405465196 - joona.pitkaniitty@evl.fi) tai

Neaan (040 5961686 - nea.syrjala@evl.fi)

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan ❤️. 

Käsiä ja jalkoja nurmikolla
Isostoiminta on yhdessä tekemistä, olemista ja oppimista!

Syksyllä ryhmät aloittavat:

 

Tiistain ryhmä kokoontuu viikottain (alkaen 5.9) klo 17-19. 

Lauantain ryhmän kokoontumiset alkavat 9.9.  klo 12-16. (n.kerran kuussa)

Lauantain ryhmät kokoontuvat syksyllä 9.9., 16.9.  7.10., 4.11., 2.12. 

Jatkokurssi alkaen 10.9. klo 12.00-14.30 (kerran kuussa)

Jatkokurssi tapaa 10.9., 8.10., 5.11., 3.12. 

KOKKOTOIMINTA

Oletko toiminut isosena tai kerhonohjaajana? Koetko, että haluaisit jakaa kokemuksiasi muille?

KOKOT eli kokemuskouluttajat ovat kokeneita isosia ja kerhonohjaajia, jotka ovat mukana isostoiminnassa. Kokot ovat mukana ryhmänohjaaja- ja isoskoulutuksessa kertomassa omista kokemuksistaan ja sen kautta kouluttamassa tulevia isosia ja kerhonohjaajia. Kokkoja on mukana niin viikko- kuin kuukausitapaamisissa kuin koulutusleireilläkin. Kokoille järjestetään omat perehdytys- ja kiitosillat. Jos kokkotoiminta kiinnostaa, ole yhteydessä työntekijöihin.

Tervetuloa uudet ja vanhat kokot!

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja
Espoonlahden seurakunta
Soukantie 13
02360 Espoo
nuorisotyönohjaaja
Espoonlahden seurakunta
Soukantie 13
02360 Espoo
// ]]>