Mauno Kuusisto 100 vuotta -juhlakonsertti

ke 25.4. kello 18.00 - kello 19.30

Espoonlahden kirkko

Mauno Kuusisto 100 vuotta -juhlakonsertti keräsi viime vuonna huikeat 8000 kuulijaa kirkkoihin eri puolilla Suomea. Yleisön suuren suosion vuoksi konsertit jatkuvat 2018. Tenorissimo -kokoonpanossa tenoreina Lasse Riutamaa ja Reijo Ikonen, Jussi Makkonen, sello, Ulla-Stina Ikonen, harppu ja kantele. Ohjelma 15 € ovelta.

Konsertti on kunnianosoitus lähes kaikkien varttuneitten suomalaisten tunteman laulajan, Mauno Kuusiston elämäntyölle, kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi 3.11.2017 sata vuotta. Kuusiston taiteilijaura oli yksi kaikkein pisimmistä, aina 1950-luvulta 1980-luvulle asti. Hänen hivelevän kaunis äänensä on syvällä suomalaisten tunnemuistoissa noilta ajoilta. Konserttiin on poimittu kauneimmat Mauno Kuusiston tunnetuksi tekemät laulut yhtenäiseksi kokoelmaksi. Suurin osa lauluista on sovitettu kahden tenorin duoksi ja neljä laulua soi yksinlauluina. Ohjelmisto on vaihteleva – suomalaisista viihdesävelmistä italialaisiin tunnelmiin napolilaisissa lauluissa. Konsertissa on myynnissä uutuuslevy ”Kertokaa se hänelle”.

 

Kevään 2018 Keskiviikkona kirkolle -illat klo 18.30 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8:
24.1. Yhteisvastuukeräys 2018 – infoilta
7.2. Kansalaissota ja kirkko 1918, rovasti Erkki Kuusanmäki
14.2. Tuhkamessu
28.2. Espoo rukoilee – Espoon kristillisten seurakuntien rukousilta
7.3. Open Doors – Vainotut kristityt, Miika Auvinen ja vierailija Intiasta
21.3. Vähimmät veljeni, Pisara ry, Tuula Tapanainen ja Leena Kontula
11.4. Pääsiäisen ilo -lauluilta, gospelryhmä Nardus, ohj. Heli Ojala
18.4. Levähtäkää vähän - miniretriitti, pastori Kati Pirttimaa
25.4. klo 18 Mauno Kuusisto 100 vuotta -juhlakonsertti, Tenorissimo, ohjelma 15 €.
2.5. Toivelauluilta

Tied. aikuistyön sihteeri inkeri.oinonen(at)evl.fi, 050 583 6883


Järjestäjä

Espoonlahden seurakunta

Ota yhteyttä

Erkki Kuusanmäki
julistustyön kappalainen, aikuiset
Espoonlahden seurakunta
Kipparinkatu 8
02320 Espoo

Katso myös

su 25.2. klo 15.00 -16.30

Suvelan kappeli

Saksalaiset vastatusten - Brahms vs. Wagner

"Kaikkia konserttimme teoksia yhdistää kuitenkin voimakas ja hurmioitunut tunteen palo."
su 4.3. klo 13.00

Leppävaaran kirkko

Candomino-kuoron konsertti

Terveisiä Saksasta! Candomino-kuoron laulava matkakertomus heti messun ja kirkkokahvien jälkeen.
su 4.3. klo 16.00

Olarin kirkko

Rukousnauhamysteerit-konsertti

Rukousnauhamysteerit-konsertti.