Verkossa voi keskustella Raamatusta

Verkkoon on marraskuussa 2010 avattu uusi keskustelufoorumi, jossa pääsee tutustumaan Raamattuun ja sen tulkintaan. Foorumi löytyy osoitteesta www.tuhattulkintaa.fi

Tuhattulkintaa.fi-sivustolla julkaistaan joka viikko uusi alustus keskustelun pohjaksi.

Kirjoittajina on viisi espoolaista raamatuntutkijaa, jotka ovat myös luvanneet osallistua keskusteluun ja vastata kysymyksiin. Sivusto on Espoon seurakuntien ylläpitämä.

Idean isä on Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo. Mihin tällaista foorumia tarvitaan?
– Ihmiset toimivat yhä enemmän verkossa. Ajattelimme, että sielläkin olisi hyvä olla paikka, jossa voi keskustella Raamatun kysymyksistä. Samalla kokeilemme uutta toimintatapaa, Kalervo Salo sanoo.

Salo toivoo, että verkkoon syntyy aktiivista keskustelua, joka tuo uusia näkökulmia tämän päivän uskon kysymyksiin. Raamattu on Salon mukaan kristitylle tärkeä kirja, sillä se auttaa ihmistä rakentamaan ja tutkimaan omaa kristityn identiteettiään.

Nimensä mukaan foorumi ei pyri tarjoamaan yhtä ja oikeaa raamatuntulkintaa. Tutkijoiden alustus tarjoaa yhden punnitun tulkinnan tekstistä: esimerkiksi sitoo sen aikaan, paikkaan ja kulttuuriin. Sen jälkeen foorumilla on sana vapaa muita näkökulmia varten.

– Toisia kuuntelemalla voi oivaltaa myös jotain aivan uutta. Siksi keskustelussa ei kannata alkaa inttämään tai väittelemään, vaan olla mukana avoimin mielin, Salo sanoo.

Alustukset ovat näkyvissä kaikille. Keskustelemaan ja kommentoimaan pääsee kirjautuvat sivuille. Ystäväporukat tai jo kokoontuvat raamatturyhmät voivat pyytää foorumilta oman keskustelualueensa. 

Foorumin alustajista Kalervo Salo ja Jouni Turtiainen ovat espoolaisia kirkkoherroja, Kai Peltonen ja Niko Huttunen työskentelevät Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa. Sini Hulmi on Helsingin yliopiston opettaja ja tutkija. Turtiaista lukuun ottamatta kaikki ovat teologian tohtoreita. Kaikki ovat pappeja. 

Sivuston ulkoasun on suunnitellut graafikko Suvi Sievilä. 

www.tuhattulkintaa.fi