
Tervetuloa
Viherlaakson ja Laaksolahden seurakunta-alueen sivuille
18.1.2012
Ystävyys on vapaaehtoista
Tänä vuonna seurakunnallamme on kaksi teemaa – Pyhä Raamattu sekä vapaaehtoistoiminnan kehittäminen.
Vuosi 2012 on Raamatulle juhlavuosi, sillä suomenkielinen Raamattu täyttää 370 vuotta, nykyinen kirkkoraamattu 20 vuotta ja Suomen vanhin kristillinen järjestö ja kustantaja Suomen Pipliaseura pyöreät 200 vuotta.
Alkaneen vuoden aihe koko luterilaisessa kirkossa on ”Pyhän yhteydessä”. Vuoden aikana pohditaan muun muassa Pyhän Hengen, helluntain ja seurakuntalaisuuden merkitystä.
Tässä hengessä myös ViherLaaksolahden seurakunta-alueella tulemme huomioimaan Pyhän teeman kirkkovuoden eri vaiheissa.
Alueellisesti Tuomiokirkkoseurakunta on valinnut vapaaehtoistoiminnan kehittämisen painopistealueekseen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Omalle seurakunta-alueellemme tämä on luonteva painopiste, sillä aloitimme samaan päämäärään tähtäävän ”Unelmien seurakunta”-projektin jo kaksi vuotta sitten. Sen hedelmiä olemme saaneet nauttia mm. Viherlaakson kappelissa toimivassa Vaeltajan majatalossa, joka pyörii kokonaisuudessaan vapaaehtoisvoimin sekä ”Entisten riparilaisten” lauluilloista, joita olemme vetäneet samoin vapaaehtoisvoimin niin omalla seurakunta-alueellamme kuin Syys-Matin markkinoilla.
Vapaaehtoistoiminnan hengessä pidämme ystävänpäivänä 14.2 Laaksolahden kappelissa ”Kutsu ystävyyteen” tilaisuuden, johon toivotan teidät tervetulleeksi. Illan aikana sekä esittelemme jo toiminnassa olevia vapaaehtoistoimintamuotoja, että avaamme vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia.
Tule kuuntelemaan, kohtaamaan ja löytämään….
Jouni Liimatainen
alueneuvoston jäsen
jouni.liimatainen (ät) konwell.fi