Uutislistaukseen

Kela ja Leppävaaran seurakunta yhteistyöhön

Kela ja Leppävaaran seurakunta ryhtyvät yhteistyöhön, sillä niiden toiminnassa on yhtenevyyttä.

Seurakunnan diakoniatyö ja Kela etsivät yhteistyömahdollisuuksia Leppävaarassa. Kelan johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma uskoo, että nyky-yhteiskunta tarvitsee kirkon ja kolmannen sektorin kaltaisia yhteisöllisiä välittäjiä.

- Ihmisten käsitys yhteisöllisyydestä on muuttunut. Kuka on vastuussa kenestäkin ja ketkä ovat me? Onko aviopuolisoilla vastuu toisistaan taloudellisesti? Se on kysymys, johon osa ihmisistä vastaa ei. Olemme yhä enemmän yksilöyhteiskunta. Lainsäädäntö perustuu kuitenkin yhteisölliseen huolehtimiseen, toteaa Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Mäki-Lohiluoma toteaa, että Kela painii ihmisten tarpeiden ja lainsäädännön kanssa. Esimerkiksi ruokakunnan käsitteestä Kela on saanut asiakkailta palautetta, että sitä pitäisi uudistaa. Osa asiakkaista kokee epäoikeudenmukaiseksi, että erilaisiin tukiin vaikuttavat esimerkiksi muualla asuvan puolison tulot.

Seurakunnan ja Kelan isoimmat asiakasryhmät ovat samat

Leppävaaran seurakunta, Espoon hiippakunnan tuomikapituli ja Leppävaaran Kela neuvottelivat 28.9. yhteistyön mahdollisuuksista alueen ihmisten auttamiseksi. Seurakunnan diakoniatyön ja Kelan suurimmat asiakasryhmät ovat Leppävaarassa pitkälti samat: mielenterveyskuntoutujat, vanhukset ja maahanmuuttajat.

Alkuvuodesta 2017 Leppävaaran Kela oli yksi Suomen ruuhkaisimmista toimistoista. Nyt perustoimeentulotuen siirtoon kunnan sosiaalityöltä Kelan hoidettavaksi liittyvä ruuhka on tasaantunut.

- Jos olisimme tavanneet alkuvuodesta, tunnelmat olisivat erilaiset. Nyt pöly on laskeutunut. Alkuvuonna diakoniatyölle tuli eniten asiakkaita siitä syystä, että piti saada lääkkeitä ja ruokaa, toteaa johtava diakoni Petri Lehtisalo Leppävaaran seurakunnasta.

Lehtisalo kokee, että nyt on hyvä sauma etsiä paikallista yhteistyötä. - Ensimmäiset ongelmat, joita ihmisillä ovat, ovat usein taloudelliset vaikeudet. Diakoniatyöllä oli aiemmin tiivis yhteistyö sosiaalityöntekijöiden kanssa liittyen perustoimeentulotukeen. Nyt on aika muuttaa tapoja ja etsiä uutta yhteistyötä Kelan kanssa.

Mäki-Lohiluoma on samoilla linjoilla. Hän korostaa, että Kela ei voi tehdä sosiaalityötä eikä se ole sen päämäärä. - Me tarvitsemme välittäjiä. Keskustelemme yhteistyöstä kirkon kanssa samalla tavalla kuin kolmannen sektorinkin kanssa.

Välittäjillä Mäki-Lohiluoma viittaa ihmisiin, jotka voivat auttaa asiakkaita Kelan tukiin liittyvien asioiden kanssa. Esimerkiksi Kelan toimistoissa on kokeiltu sitä, että ikäihmiset neuvovat toisia ikäihmisiä verkkoasioinnissa. Itäkeskuksen Kelassa on myös tehty yhteistyötä Stop Huumeille ry:n Fattaluutien kanssa. Fattaluudat ovat tukihenkilöitä, jotka auttavat päihdekuntoutujia erilaisissa palveluissa.

Fri Oct 06 12:15:00 EEST 2017