Hautausmaiden kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa

3.1.2018 11.05

Kuvassa vehreä maisema Kirkon hautausmaalta. Kuvaaja Tommi Heinonen.

Espoon seurakuntien hautausmaille haetaan jälleen reippaita kesätyöntekijöitä. Työpaikkoja on avoinna yhteensä noin kahdeksankymmentä.

Kappelin, Kellonummen ja Kirkon hautausmaille haetaan yhteensä 50 kausityöntekijää. Kausityöntekijöitä edellytetään 18 vuoden ikää. Aiempi viher- ja puutarha-alan työkokemus ei ole välttämätöntä, mutta katsotaan eduksi.

Työtehtäviin kuuluu hautausmaiden yleishoitoa ja hautojen hoitoa, muun muassa kitkentää, haravointia, kukkapenkkien hoitamista ja nurmikon leikkaamista. Suurimpana työnä kesähoitokauden aikana on kunnostaa ja hoitaa ne yksityisten haudat, jotka hautainhoitorahasto ja seurakuntayhtymä ovat ottaneet hoidettaviksi.

16–17-vuotiaille nuorille on tarjolla kaksikymmentä kuukauden mittaista kesätyöntekijän pestiä. Kesätyöntekijän työtehtäviin kuuluu muun muassa kitkentää, haravointia, kukkapenkkien hoitamista ja nurmikon leikkaamista. Kesätyöntekijöiltä odotetaan reipasta asennetta, ahkeruutta sekä kykyä fyysiseen ulkotyöhön.

Lisäksi haetaan puutarhureita kesän 2018 hoitokaudelle. Avoinna on kaksi ympäristönhoitotyöntekijän ja viittä kausityönjohtajan työsuhdetta.

Kaikkien työpaikkojen lisätiedot löytyvät kirkon työpaikkatorilta, jonka kautta tehtäviin myös haetaan.  Työpaikkatorille >>

Kesä- ja kausityöntekijöiden tehtäviin hakuaika päättyy 23.2.2018 ja muihin tehtäviin 5.2.2018.

« Uutislistaukseen