Uutislistaukseen

Tukea ja apua opiskelijoille Aalto-kampuksella Otaniemessä

Aalto-pappien kanssa voi keskustella elämään, työhön, opiskeluun tai ihmissuhteisiin liittyvistä asioista.
Aalto-papit Anu Morikawa ja Marjut Mulari aloittelemassa päivän töitä.


Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella työskentelee kaksi Aalto-pappia, Anu Morikawa ja Marjut Mulari, jotka ovat Espoon seurakuntien oppilaitostyön työntekijöitä.

–  Aalto-pappien puoleen voi kääntyä kun haluaa keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa elämään, työhön, opiskeluun tai ihmissuhteisiin liittyvästä asiasta. Olemme kaikkien aaltolaisten käytettävissä, Anu Morikawa toteaa.

Keskeinen osa yliopistopapin työtä on työskentely yliopistolla erilaisten hyvinvointiteemojen parissa. Papit ovat sekä henkilökuntaa että opiskelijoita varten.

– Aalto-pappien luokse tullaan juttelemaan elämän suurten kysymysten edessä, identiteettiin liittyvissä kysymyksissä, maailmankatsomuksellisiin liittyvissä kysymyksissä ja henkilökohtaisen elämän haasteissa uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen yhteisenä haasteena

Tutkimusten mukaan jopa viidesosa Aallon opiskelijoista on vaarassa uupua yliopisto-opintojen aikana. Aalto haastaa ympäristönä pappia toimimaan luovasti, ajattelemaan innovatiivisesti ja etsimään uusia yhteistyömuotoja verkostoyhteistyön kautta.

– Opiskelijoiden jaksamiseen liittyvät asiat ovat nyt pinnalla, Marjut Mulari kertoo.

– Niiden parissa myös me Aalto-papit työskentelemme.

Aalto-yliopiston strategian osana vuosille 2016–2020 on AllWell?-projekti. Sen tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen kehittämällä opintojen ohjausta, opetusta, opiskelijapalveluita ja opiskelutaitoja.

– Teemme jatkuvasti yhteistyötä opiskelijajärjestöjen sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan, opintopsykologien ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön, YTHS:n kanssa, Morikawa toteaa.

– Olemme myös mukana kriisityössä koko yliopistoyhteisössä tilanteen niin vaatiessa.

Aalto-papit löydät Otaniemen kampusalueelta: Anu Morikawa, 050 4644 375, anu.morikawa@evl.fi Marjut Mulari, 050 365 2256, marjut.mulari@evl.fi Otakaari 1, huone M136. Tapaamiset sopimuksen mukaan. Voit varata tapaamisajan sähköpostitse tai soittaen.

Toimintaa Otaniemen kappelilla ja yliopistoyhteisössäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
 

Tukea opiskelijoille muualla verkossa:

Helsingin oppilaitospapit »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Metropolian papit »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Vantaan oppilaitostyöntekijät »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
YTHS, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Nyyti ry, opiskelijoiden tukikeskus »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Palveleva netti »Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Teksti ja kuva: Mirja Aukee.

Mon Feb 05 15:57:00 EET 2018