Uutislistaukseen

Seurakuntaväki vahvasti mukana Helsinki Pride -viikolla

Tänä vuonna Helsingin ja Vantaan seurakuntien lisäksi myös Espoon seurakuntien jäseniä ja työntekijöitä on ensimmäistä kertaa virallisesti mukana Helsinki Pridessa.
Kuvassa on sateenkaaren värinen siipi ihmisen selässä.

Helsinki Pride -viikon aikana juhlistetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Kirkon jäseniä ja työntekijöitä on ollut mukana tapahtumassa jo kauan.

Maanantaina 25.6.2018 alkava Helsinki Pride -viikko on saanut evankelis-luterilaisia seurakuntia ja kristillisiä järjestöjä vahvasti yhteistyössä mukaan tapahtumaan. Viikko huipentuu lauantain 30.6. Pride-kulkueeseen klo12 alkaen Senaatintorilta ja klo 14 alkavaan Puistojuhlaan. Kulkueessa kirkko on kolmatta kertaa mukana omalla rekallaan, jonka tunnistaa muun muassa banderollista, jossa on teksti Raamatusta korinttilaiskirjeestä: ”Suurin niistä on rakkaus”.

Paavalin seurakunnan jäsenestä Hanna Hokasta on tärkeää, että seurakuntien edustajat osallistuvat Helsinki Prideen.

- Monet ovat kokeneet, että eivät ole tervetulleita kirkkoon, monille on iskostunut ajatus, että Jumala ei rakasta homoja. Mutta tosiasiassa  näin ei ole. Jotkut ihmiset saattavat hylätä, mutta ei Jumala. Ja on todella tärkeää näyttää, että kirkossa on myös ihmisiä, jotka haluavat kutsua seurakuntayhteyteen ja Jumalan rakkauden äärelle ihan jokaisen ihmisen.

Seurakunnilla on Hanna Hokan mukaan annettavana sateenkaari-ihmisille ihan yhtä paljon hyvää kuin kaikille muillekin. Myös sateenkaarikansassa on ihmisiä, jotka ovat kirkon jäseniä ja kaipaavat elämäänsä Jumalan rakkautta ja seurakuntien tilaisuuksia, tapahtumia ja toimituksia.

- Jokaisella on varmasti omat syynsä kuulua kirkkoon ja olla mukana toiminnassa, jotkut enemmän toiset eivät ehkä ollenkaan. Itse en varmaan koskaan olisi liittynyt takaisin seurakuntaan, ellen olisi huomannut, että mukana on myös oikeasti 'suvaitsevaisia' ja toisia ihmisiä kunnioittavia työntekijöitä ja seurakuntalaisia.

Espoon seurakunnat mukana Pridessa ensimmäistä kertaa

Espoon seurakunnat osallistuvat nyt ensimmäistä kertaa Pride-marssille ja juhlaan. Vaikka Espoon seurakuntalaisia ja kirkon työntekijöitä on ollut aiemmin mukana tapahtumassa, niin nyt Espoon seurakuntayhtymä on mukana ensimmäistä kertaa virallisesti osana kulkuetta.

- Espoon seurakuntayhtymä osallistuu kulkueessa kirkon rekkaan Helsingin ja Vantaan seurakuntien kanssa. Viikolla seurakuntien työntekijöitä on myös muissa tapahtumissa, monikulttuurisuustyön asiantuntija Matti Peiponen Espoon seurakuntayhtymästä kertoo.

Seurakuntien viesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille on Peiposesta hyvin selkeä: osallistumalla halutaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

- Espoon seurakunnat ovat mukana Pridessa, koska Jumalan edessä olemme kaikki yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia. Hän on luonut meidät sellaisiksi kuin me olemme, omaksi kuvakseen, olimmepa sitten homoja tai heteroja tai muuta seksuaaliselta suuntautumiseltamme tai sukupuoliselta identiteetiltämme. Jumalan luomistyö on monimuotoista. Tämän vuoksi seurakunnat haluavat edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien toteutumista tässä maassa ja maailmassa, Peiponen sanoo.

Peiponen toteaa, että he tiedostavat seurakuntien osallistumisen Prideen herättävän monenlaisia reaktioita sekä seurakuntalaisissa, työntekijöissä että yhteiskunnassa laajemmin.

- Kirkon keskusteluilla avioliitosta on myös osuutensa siihen, miksi haluamme olla mukana Pridessa. Haluamme vaikuttaa siihen, että keskustelu kirkossa asiasta jatkuu ja että kirkossa tehtäisiin virallinen päätös mies- ja naisparien siunaamisesta ja vihkimisestä, Peiponen sanoo.  

Seurakuntalaisissa ja työntekijöissä on ihmisiä, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin tai joille sateenkaari-ihmisten asiat ovat sydäntä lähellä.

- Tavoitteena on luoda seurakunnista turvallisia paikkoja, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat osallistua toimintaan, hoitaa luottamustehtäviä ja elää avoimesti omaa elämäänsä omina itsenään. Toivomme, että seurakunnat vahvistaisivat ”sateenkaarisensitiivisyyttään” osallistumalla Prideen.

Runsaasti kirkollista ja kristillistä ohjelmaa

Ennen lauantain kulkuetta ja puistojuhlaa on Helsinki Prideilla paljon kirkollista ja kristillistä ohjelmaa. Perjantaina 29.6. klo 16–18 sateenkaariparit voivat otattaa itsestään Tuomiokirkon portailla hääkuvan. Yliopisto- ja kisapappi Leena Huovinen esittää pienen tervehdyksen ja lukee kelttiläisen siunauksen. Ohjelman ja järjestäytymisen jälkeen yhteiskuvaa päästään ottamaan noin klo 16.20. Samana päivänä voi osallistua vaikkapa Sateenkaarimessuun Kallion kirkossa klo18 alkaen. Myös sinkuilla on pikadeitit viime vuoden tapaan Kallion seurakuntakodilla klo 20.30.

Alppilan kirkolla keskustellaan torstaina 28.6. kello 19 Rakkauden tähden tottelemattomat -teemalla avioliittoon vihkimisestä ja rohkeudesta. Yhteislauluja lauletaan Karhupuistossa Kalliossa tiistaina 26.6. kello 17.30 alkaen. Sutinaa suhteeseen -suhdeluentoa taas kuunnellaan keskiviikkona 27.6. kello 17 Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön keskuksessa.

Tämänvuotista Kirkko Prideilla -kokonaisuutta ovat olleet toteuttamassa Helsingin, Vantaan ja Espoon seurakunnat, seurakuntalaiset ja seurakuntayhtymät. Lisäksi mukana ovat Sateenkaariyhdistys Malkus, HeSetan Malkus -ryhmä, Yhteys-liike ja Helsingin seurakuntien erikoisnuorisotyön keskus Snellu.


Kirkollinen ja kristillinen ohjelma Helsinki Pride -viikolla 2018

Tiistai 26.6.

Keveästi kesäillassa - yhteislaulutapahtuma klo 17.30–19.30
Karhupuisto, Kallio.

Keskiviikko 27.6.
Sutinaa suhteeseen -suhdeluento klo 17.00–18.30 erityisnuorisotyönkeskus Snellu, Toinen Linja 8.

Sukupuolien moninaisuuden ääni kirkossa ja Raamatussa klo 17–19 Töölön kerhis, Mechelininkatu 32a.

Torstai 28.6.
Moniääninen kirkko – kuka puhuu ja kenen äänellä? -keskustelutilaisuus klo 17–19 erityisnuorisotyönkeskus Snellu, Toinen linja 8.

Rakkauden tähden tottelemattomat -keskustelutilaisuus avioliittoon vihkimisestä ja rohkeudesta. Keskustelussa mukana sateenkaaripareja vihkineitä pappeja, myös tuomiokapituleiden kurinpitotoimien kohteeksi joutuneita, sekä heitä tukenut lakimies klo 19–21 Alppilan kirkko, Kotkankatu 2.

Perjantai 29.6.
Lgbtiq people of faith -seminaari englannin kielellä klo 9–16 Sonck-sali, Etelä Esplanadi 16.

Tapaaminen sukupuoleltaan moninaisille nuorille klo 16–18 erityisnuorisotyönkeskus Snellu, Toinen linja 8.

Vapaamuotoinen Malkus-iltapäivä klo 16.00–17.45 Kallion seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28.

Yhteinen hääkuva 2018 Helsingin tuomiokirkon portailla klo 16. Yliopisto-ja kisapappi Leena Huovinen esittää pienen tervehdyksen ja lukee kelttiläisen siunauksen. Ohjelman ja järjestäytymisen jälkeen yhteiskuvaa päästään ottamaan noin klo 16.20.

Sateenkaarimessu klo 18–20 Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2.

Pikadeitti sinkuille klo 20.30–22.30 Kallion seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28.

Lauantai 30.6.
Pride-kulkueessa kirkon rekka ja kirkollisten ja kristillisten tahojen blokki klo 12–14 Senaatintorilta Kaivopuistoon.

Pride-puistojuhlassa kirkollisten ja kristillisten tahojen teltta klo 14–18 Kaivopuisto.

Sunnuntai 1.7.
Minä sateenkaari-ihmisen vanhempana klo 12–15 erityisnuorisotyönkeskus Snellu, Toinen Linja 8.

Helsinki Pride -viikon koko ohjelmaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kuva: Eija Harju

 

Mon Jun 25 06:00:00 EEST 2018