Tapiolan päiväkerhot

Tapiolan päiväkerhot

Lapsi on ilo!

Päiväkerho on kirkon varhaiskasvatusta noin 2-5-vuotiaille lapsille. Kerhoja ohjaavat ammattitaitoiset ohjaajat, jotka suunnittelevat monipuolista toimintaa myös yhdessä lasten kanssa. Jokainen lapsi on tärkeä omana itsenään ja osana ryhmää. Kehumme, kiitämme ja kannustamme lasta sekä kiinnitämme huomiota lapsen vahvuuksiin. Tavoitteenamme on tukea lapsen kehitystä kokonaisvaltaisesti.

Alkupiirissä kynttilän syttyessä hiljennytään hetkeksi yhdessä. Kirkkovuoden juhlat ja raamatunkertomukset tulevat tutuiksi. Päiväkerhossa kristillinen kasvatus näkyy ja kuuluu monin lapsen iän huomioivin tavoin lauluissa, kerhorukouksessa, raamatunkertomuksissa, toisten arvostamisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Päiväkerho tukee kotien kristillistä kasvatusta ja vastauksia lasten kysymyksiin voidaan miettiä myös yhdessä vanhempien kanssa.

Ryhmissä syntyvät ystävyyssuhteet ovat lapselle tärkeitä. Päiväkerhossa opetellaan toimimaan yhdessä, ymmärtämään toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Päiväkerho on lapselle turvallinen kasvu- ja leikkiympäristö.

Kerhopäivät sisältävät ulkoilua, alkupiirin, eväshetken, vapaata ja ohjattua leikkiä, askartelua, satuja, laulua ja soittoa.

Kerhopisteet:

  • Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6

  • Mankkaan seurakuntakoti, Mankkaantie 2-4 b, 2.krs.

  • Laajalahden kerho, Kirvuntie 18 c

Syksyn 2017 päiväkerhot alkavat viikolla 33.

Laajalahden päiväkerhossa vielä paikkoja! Päiväkerho kokoontuu ma ja to 8.45-11.45 Laajalahden kerhotilassa, Kirvuntie 18 C. Ilmoittautumisen Kirsti Nyyssölälle 040-7494334.

Ilmoittautumiseen tästä

Lisätietoja päiväkerhoista:

Lapsityönohjaaja Kirsti Nyyssölä, p. 040 749 4334
kirsti.nyyssola(at)evl.fi

Perhetyöntekijä Tiia Trogen, p. 040 531 1014
tiia.trogen(at)evl.fi

______________________________________________________________________

Syksyn 2017 perheiden tapahtumat (Tapahtumat Tapiolan kirkolla ellei toisin mainita)

Ke 23.8. klo 17.30–19       Positiivisen kasvatuksen ilta vanhemmille ja muille kasvattajille

su 3.9. klo 15–17              Siunauksen sadetta – syyskauden avaus

su 10.9 klo 10                   Pyhäkoulu alkaa Tapiolan kirkolla

la 23.9. klo 15                   4-vuotissynttärit (2013 syntyneet)                 

su 1.10. klo 15,                 Enkelikirkko

su 29.10. klo 10,               Perhemessu (Jeesuksen lähettiläät)

ti 7.11. klo 18                    Kehtolauluilta sylivauvoille

ma 20.11. klo 10,              Lasten oikeuksien tapahtuma ja muskarimessu

to 23.11. klo 17.30–19      Positiivisen kasvatuksen ilta vanhemmille ja muille kasvattajille, MANKKAA

ti 28.11.  klo 17.30-19       Perheiden jouluaskartelu, MANKKAA

to 30.11. klo 17.30–19      Perheiden jouluaskartelu

su 3.12. klo 15,                  Hoosiannakirkko

ma 4.12. klo 9.30               Lasten adventtikirkko, OTANIEMI

ma 4.12. klo 17.30–19       Perheiden jouluaskartelu, OTANIEMI

ti 5.12. klo 9.30, 10.15        Lasten adventtikirkko

to 7.12. klo 17.30-19          Lasten jouluaskartelu, LAAJALAHTI

ma 11.12. klo 18                 Ihmeellinen yö

ti 12.12. 9.15/10.30             Ihmeellinen yö

su 17.12. klo 10                  Kauneimmat joululaulut - perhemessu

su 24.12. klo 11, 13 ja 14   Perheiden joulukuvaelma

Kirkonkirje

Haluatko saada muutaman kerran vuodessa sähköpostiisi tietoa seurakunnan lapsiperheille suunnatuista tapahtumista? Lähetä sähköpostiosoitteesi tiia.trogen(at)evl.fi, niin pääset postituslistalle ja saat Kirkonkirjeen.

Ajankohtaista tietoa ja tapahtumia löydät myös facebookista!

_____________________________________________________________________

 

Päiväkerhomaksut

Tapiolan seurakunnan päiväkerhomaksut

 

Seurakunnan jäsenelle:

4 kertaa / vk   3 tuntia   130 € / kausi

3 kertaa / vk   3 tuntia   100 € / kausi

2 kertaa / vk   3 tuntia    67 €  / kausi

1 kertaa / vk   3 tuntia    34 € / kausi

 

3 kertaa/ vk    2,5 tuntia 85 € / kausi

2 kertaa /vk    2,5 tuntia  56 € / kausi

 

Ei-jäsenelle:

4 kertaa / vk    3 tuntia    160 € / kausi

3 kertaa / vk    3 tuntia    120 € / kausi

2 kertaa / vk    3 tuntia      80 € / kausi

1 kerta / vk      3 tuntia      40 € / kausi

 

3 kertaa / vk   2,5 tuntia 100 € / kausi                                             

2 kertaa/ vk     2,5 tuntia   66 € / kausi

 

Verkkomaksulinkki lähetetään sähköpostitse. Sisarusalennus on 25% toisesta ja sitä seuraavista lapsista. Kausimaksu on sama sekä syksyllä että keväällä. Maksua ei palauteta, vaikka kerholainen lopettaisi kesken kauden.