« Takaisin

Armo vapauttaa hengellisestä väkivallasta ja manipulaatiosta

Päiväys: 13.2.2017 -

 

Viime sunnuntain teemana oli ansaitsematon armo. Oikeastaan armo on lähtökohtaisestikin ansaitsematonta, koska armoa ei voi ansaita. Armo myös vapauttaa hengellisestä ja henkisestä väkivallasta sekä manipulaatiosta, jotka valitettavasti uhkaavat jatkuvasti pesiytyä kaikkiin ihmisten välisiin suhteisiin ja siten myös joskus meidän kristittyjenkin yhteisöihin.

 

Jokainen meistä vähänkin pidempään eläneistä lienee kokenut hengellistä tai henkistä väkivaltaa tai manipulaatiota joko kaupankäynnissä, läheisissä ihmissuhteissa, ystävyyssuhteissa, työpaikalla jne. Kukaan tuskin on myöskään täysin vapaa yrityksistä vaikuttaa toisiin ihmisiin oman edun tavoittelemiseksi.

 

Hengellisen manipulaation ja väkivallan radikaaleimmat ja raaimmat ilmentyvät tapahtuvat usein pienissä hengellisissä lahkoissa, joissa lahkon toimintatapa ja oppi palvelevat pohjimmiltaan lahkon johtajan mielihaluja tai sairaita visioita. Yhdysvalloista näistä on viime vuosikymmeniltä valitettavia esimerkkejä, joissa lahkonjohtaja on saanut ihmisiä jopa surmaamaan itsensä. Suomemmekaan ei kuitenkaan ole vapaa hengellisen väkivallan uhreista. Hengellisen väkivallan uhrien auttamiseksi on perustettu jopa oma yhdistyksensäkin.

 

Entä sitten meidän kirkkomme ja yhteisömme? Olemmeko me vapaita hengellisestä manipulaatiosta ja väkivallasta? Tulkitsemmeko me joskus esimerkiksi Raamattua niin, että asetamme toinen toisillemme turhia ja tarpeettomia taakkoja kannettavaksi? Kuinka usein meiltä unohtuu se, että Kristus on vapauttanut meidät aitoon ja iloiseen vapauteen, jossa voimme yhdessä etsiä iloa, elämäntarkoitusta ja Jumalan tahtoa. Asetummeko kristittyjen veljiemme ja sisariemme yläpuolelle tuomiten heidän pienet erehdyksensä, mutta emme näe omia valtavia erheitämme? Kuinka usein hengellisyyttämme tahraa taipumus kateuteen, riidanhaluun ja tuomitsemisen tarpeeseen?

 

En usko, että kukaan on täysin vapaa tällaisista tahroista. Siksi meidän jokaisen olisi hyvä pohtia sitä, tuotammeko aidosti muille ihmisille hyvää mieltä, iloa ja mielenrauhaa vai olemmeko mustia synkkiä myrkkypilviä, jotka saastuttavat elämänilon. Tässä on ainakin minulla päivittäistä kilvoittelun aihetta.

 

Myös laajemmin kirkkona meidän on erittäin tärkeää pohtia sitä, miksi yritämme tavoittaa ihmisiä ja saada heitä jäseniksemme. Onko tavoitteena vain saada lisää kirkollisveroa maksavia jäseniä, jotta toimintamme ei kuihdu? Onko tavoitteena varmistella omaa taivaspaikkaa, jos saa ihmisiä kääntymään kristityiksi? Vai olemmeko jo edenneet niin pitkälle pyhyydessä, että voimme pelkästään omalla esimerkillä, rakentavilla sanoilla ja koko olemuksellamme johtaa ihmisiä armollisen Kristuksen luokse?

 

Näihin kysymyksiin on vaikea luonnollisesti antaa kaiken kattavaa vastausta, koska motiivit voivat vaihdella jopa meidän yksittäisten ihmisten mielessä ja sielussa. Jokaisella meillä on omia syitämme Jumalan valtakunnan ja kirkon edistämiseksi – jotkut niistä erittäin hienoja, jotkut taas itsekkäämpiä.

 

Nyt kun olen yrittänyt asettaa kriittisen peilin niin itseni kuin teidänkin eteen, on syytä muistaa myös hyviä puolia kirkossamme. Kirkkomme suuri koko, ja ehkä sen julkisoikeudellinen asema ehkäisevät radikaaleimpia ihmisten hyväksikäyttöyrityksiä. Noin neljän miljoonan ihmisen yhteisöksi kirkossamme on nykyään onneksi aika vähän radikaalia hengellistä väkivaltaa. Moni saattaakin tuskailla kirkkoamme, jonka seinät ovat leveällä ja katto korkealla – Tapiolan kirkkohan on tästä muuten hyvä vertauskuva. Tilaa antavan kirkon hyvä puoli on kuitenkin se, että se antaa tilaa myös hengellisyyteen olennaisesti kuuluvalle luovuudelle. Myönteisessä ja avarakatseisessa kirkossa monenlainen luovuus ja armolahjat voivat puhjeta kukkaan.

 

Merkittävin syy kuitenkin siihen, että kirkkomme on suhteellisen vapaa hengellisestä väkivallasta perustuu mielestäni nimenomaan luterilaiselle opetukselle. Minulle yksi elämän mullistavimmista kokemuksista oli se, kun suoritin asevelvollisuuttani varusmiespappina.

 

Nuorella nollavuoden teologilla, joka oli kääntynyt virallisesti kristityksi vain muutamaa vuotta aiemmin, oli hartauspuheiden eväät vähissä. Silloin käännyin edesmenneen sotilaspastori Aarne Moströmin puoleen – hän toimi tuolloin työni ohjaajana ja valvojana. Aarne kehotti minua tutustumaan Lutherin teoksiin ja elämään. Siitä olen Aarnelle erittäin kiitollinen.

 

Olin nimittäin ennen Lutheriin tutustumista ymmärtänyt kristillisyyden hyvin lakihenkisesti: minun pitäisi tehdä mahdollisimman paljon hyvää, jotta kelpaisin Jumalalle. Mikään ei kuitenkaan koskaan riittänyt ja Jumalakin tuntui olevan etäällä tarkkaileva kriittinen tuomari.

 

Lutherin teosten myötä löysin sen, mitä olin tietämättäni etsinyt: armollisen Kristuksen. Vasta Luther onnistui avaamaan silmäni sille, mitä minulle aiemmin etäiseksi jäänyt Jumalan armo tarkoittaa. Lutherin myötä ymmärsin, että ensin Jumala pelastaa ihmisen kasteen ja armollisen sanansa kautta ilman mitään hyviä töitä tai edes hyviä tarkoituksia.

 

Kun ihminen on kasteessa saanut uskon ja vahvan vakuuden Jumalan armosta juuri itseään kohtaan, voi hän tehdä puhtaasta ilosta Jumalaa kohtaan hyvää myös toisille. Siten aidosti hengellisesti hyvät työt kumpuavat ansaitsemattomasta armosta, joka synnyttää kiitollisuutta ja aidosti hyvää tahtoa muita kohtaan.

 

Aina me kristittyinä emme edes tajua tekevämme hyvää Jumalan armosta. Saatamme pitää liian vähäpätöisenä esimerkiksi kodin siivousta, lasten hoitoa, työn hyvää tekemistä, hyvänä kansalaisena toimimista jne. Silloin emme edes tajua sitä, että hyvyytemme loistaa ja tulee loistaa nimenomaan arjessa Jumalan armosta. Arki on luterilaiselle kristitylle se taistelukenttä ja areena, jossa voimme Jumalan armosta tehdä kaikkea hyvää.

 

Luterilaisen ei siis kannata koskaan halveksia arkea ja sen haasteita, vaan nähdä ne kilvoittelun ja siunauksen paikkana. Luther kuvasi muuten Jumalan armosta innostunutta ja tavallista arkeaan elävää kristittyä hienolla tavalla: hän on ikään kuin juopunut Jumalasta ja armosta, niin että hän tekee huomaamattaan hyvää – samalla tavoin kuin alkoholisti tekee ehkä huomaamattaankin pahaa.

 

Pohjimmiltaan ansaitsematon armo tekee myös hengellisen väkivallan tyhjäksi. Meidän ei tarvitse liikaa stressata sitä, uskooko vierellämme oleva kristitty oikeasti Jumalaan tai sitä kuka meistä papeista on vain leipäpappi. Nimittäin vain Jumala voi pohjimmiltaan meidät arvioida sisintämme myöten. Vain Jumala voi myös synnyttää meissä aidon uskon, toivon, rakkauden ja luottamuksen ansaitsemattomaan armoon. Me kristityt voimme edistää tätä asiaa tekemällä arjessa työmme hyvin, mutta meidän ei tarvitse stressata liikaa siitä, miten kukin oikeasti uskoon.

 

Kun vapaudumme turhasta stressistä lähimmäistemme uskon arvioimisen suhteen, vapaudumme myös hengellisen manipulaation kiusauksesta. Aito toisten ihmisten kohtaaminen kristittynä ei nouse jonkin erikoisen roolin esittämisestä, vaan aidosta halusta olla sitä mitä on sekä lahjoittaa muillekin osa siitä hyvyydestä, jota sisimmästä pulppuaa Jumalan armosta. Ansaitsematon armo vapauttaa meidät aitouteen ilman petollisia naamareita.

Seuraava
Comments powered by Disqus

Blogit

Armo vapauttaa hengellisestä väkivallasta ja manipulaatiosta

  Viime sunnuntain teemana oli ansaitsematon armo. Oikeastaan armo on lähtökohtaisestikin ansaitsematonta, koska armoa ei voi ansaita. Armo myös vapauttaa hengellisestä ja ...

Lue lisää otsikosta Armo vapauttaa hengellisestä väkivallasta ja manipulaatiosta

Saarnan paikka

Lue lisää otsikosta Saarnan paikka

Yhteismassukeräyksestä hyvää päivää!

Lue lisää otsikosta Yhteismassukeräyksestä hyvää päivää!

Kirkon vastaus arkeemme - kysymys eutanasiasta

    Maanantaina aloitin neljännen kaksivuotiskauden Espoon seurakuntayhtymän hallituksessa eli YKN:ssä.  Näin ollen töitä on tehty joka toinen maanantai-ilta kokouksissa, ...

Lue lisää otsikosta Kirkon vastaus arkeemme - kysymys eutanasiasta

Rukouksen voima

Lue lisää otsikosta Rukouksen voima

Näytä mulle Jumala,

Lue lisää otsikosta Näytä mulle Jumala,

En usko ennen kuin näen.

Lue lisää otsikosta En usko ennen kuin näen.

Istuta omenapuu.

Lue lisää otsikosta Istuta omenapuu.

Ei sattumalta

Elämä ei ole sattumalta, vaan rakkaudelta.

Lue lisää otsikosta Ei sattumalta

Erilainen joulusaarna

Joulusaarnaan liittyy oma haasteellisuutensa. Etenkin Luukkaan evankeliumin kertomus Jeesuksen syntymästä on ainakin minulle niin tuttu, että joskus tuntuu siltä, voiko jouluaaton saarnaan löytää ...

Lue lisää otsikosta Erilainen joulusaarna

Ole lahja!

Kenelle sinä voisit olla olla tänä jouluna se kaikkein paras lahja?

Lue lisää otsikosta Ole lahja!

Uskomuksia

Jos tiedät vastauksen Pääjalkasen kysymykseen, kerrothan sen minullekin.

Lue lisää otsikosta Uskomuksia

Onko kirkko oikeasti kaikille avoin?

Me kirkon työntekijät sanomme aina, että meille ovat kaikki tervetulleita, kirkko on kaikkien kirkko, mutta onko todellisuudessa aina näin?   Kun järjestämme hienoja tapahtumia ja ...

Lue lisää otsikosta Onko kirkko oikeasti kaikille avoin?

Ihmiset on luotu hyviksi.

Lue lisää otsikosta Ihmiset on luotu hyviksi.

Itsenäisyys ja isän rakkaus

  Isän rakkaus ja isänmaan rakkaus ovat käsitteitä, joita olen pohtinut niin työssäni lukion historian opettajana kuin perhepiirissä peilatessani isäni rakastavaa suhdetta meihin ...

Lue lisää otsikosta Itsenäisyys ja isän rakkaus

Oikeus tehdä hyvää.

Kaikki ihmiset uskonnosta riippumatta tekevät itse valinnan hyvän, pahan ja välinpitämättömyyden välillä. Mitä sinä valitset tänään?

Lue lisää otsikosta Oikeus tehdä hyvää.

Pahaa vastaan

Lue lisää otsikosta Pahaa vastaan

Ei saa tehdä ihan mitä vaan.

Lue lisää otsikosta Ei saa tehdä ihan mitä vaan.

Yksin

Tule kuolemasta elämään, tule yhteyteen.

Lue lisää otsikosta Yksin

Jumala teki parhaansa.

Lue lisää otsikosta Jumala teki parhaansa.