Nimikkostipendiaatti Fredrick Ngumbuke Tansaniasta, Suomen Lähetysseura

Fredrick Ngumbuke opiskelee Espoonlahden seurakunnan nimikkostipendiaattina Espoossa. Ngumbukella on Tansaniassa Malumbo-niminen poika (s. -06) ja vaimo nimeltään Nema.

Suomi on jo tuttu maa Fredrickille. Vuosina 2000–2004 hän opiskeli täällä mediainsinööriksi Suomen Lähetysseuran ja Espoonlahden seurakunnan stipendiaattina. Valmistuttuaan hän on toiminut Tansaniassa Tumaini-yliopiston Iringan yksikössä IT-asiantuntijana ja vt. IT-päällikkönä sekä osallistunut myös opetustyöhön.

Iringan yliopisto on perustamassa IT-alan master-tutkintoa, ja tarve pätevistä opettajista on suuri. Pääosa Tansanian pätevistä opettajista työskentelee Dar-Es-Salaamissa, ja syrjäisille seuduille, kuten Iringaan, on vaikea saada pysyvää opetushenkilökuntaa. Niinpä Ngumbuke on nyt Suomessa jatko-opiskelemassa 2-vuotista Master of Engineering -tutkintoa, joka pätevöittää hänet yliopiston lehtorin toimeen. Opiskelut jatkuvat vuoteen 2010 saakka.

Opiskelujen päätyttyä Ngumbuke palaa Tansaniaan palvelemaan Tansanian kirkkoa ja yliopistoa saamillaan tiedoilla ja taidoilla.

Tansania sijaitsee Kaakkois-Afrikassa Intian Valtameren rannalla. Maa itsenäistyi vuonna 1961. Sen väkiluku on vajaa 40 miljoonaa. Maa on yksi Afrikan köyhimmistä — noin 58 prosenttia kansasta elää alle dollarilla päivässä. Odotettavissa oleva elinikä on 51 vuotta ja aikuisista noin 70 prosenttia on lukutaitoisia. Tansania kamppailee lukuisten terveysongelmien kanssa, suurin niistä on HIV/AIDS. Hiv-positiivisten määräksi arvioidaan 1,3 miljoonaa. Suurimmat uskontokunnat ovat kristinusko ja islam, ja perinteisten uskontojen harjoittajia on noin viidennes kansasta.

Suomen Lähetysseura aloitti työnsä Tansaniassa 1948. Lähetysseuran yhteistyökumppani Tansaniassa on maan evankelisluterilainen kirkko ELCT (Evangelical Lutheran Church in Tanzania), jolla on 2,5 miljoonaa jäsentä.

Köyhässä maassa kirkko osallistuu merkittävästi maan kehitystyöhön ja vastaa moniin yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Sairaaloiden ja erilaisten opinahjojen lisäksi kirkolla on Tumaini (Toivo)-yliopisto, jolla on tärkeä rooli sekä kirkon että yhteiskunnan kannalta. Iringan kampuksella koulutetaan pappeja. Yliopisto on avoin kaikille uskonnosta riippumatta – koulutusohjelmissa opiskeleekin eri uskontokuntien edustajia. Teologisen tiedekunnan opiskelijoita yhdistää kuitenkin kristillinen usko.

Koulutusmahdollisuudet edistävät yhteiskunnan vakaata kehitystä. Tukemalla tansanialaisten opiskelua stipendein kirkko saa päteviä työntekijöitä vahvistamaan omaehtoisuuttaan.

Lähde:
Suomen Lähetysseura ja Kotimaa 6.3.2008