Klassiset messut Espoonlahdessa
Seurakuntamme 30-vuotisen historian aikana Klassinen messu on vakiinnuttanut paikkansa jumalanpalveluselämässämme.
Espoonlahden seurakunnassa klassisella messulla tarkoitetaan jumalanpalvelusta, jossa musiikilla on erityisen keskeinen sija.
Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että messua ovat toteuttamassa oman kamarikuoromme Navichoruksen lisäksi, laulusolistit ja barokkiorkesteri. Tällä kokoonpanolla esitetään joko jokin Johann Sebastian Bachin kantaatti tai vaihtoehtoisesti jonkun muun säveltäjän teos, joka sopii messun aiheeseen.
Radion jumalanpalveluksille uusi lähetysaika
Radiojumalanpalvelukset saavat uuden vakituisen lähetysajan entisten lisäksi. Vuoden 2007 alusta lähtien alkavat YLE Radio 1:llä jumalanpalveluslähetykset joka toinen sunnuntai klo 18.
Sunnuntai-iltaisin kuullaan vapaiden kirkkokuntien jumalanpalvelukset, juhlakausiin liittyviä jumalanpalveluksia sekä erityisjumalanpalveluksia.
Sunnuntaiaamuisin klo 10 lähetetään edelleen jumalanpalvelus joka viikko. Sunnuntain klo 10:n jumalanpalvelukset ovat vuoden 2007 alusta lähtien aina luterilaisia.
Ortodoksinen liturgia lähetetään joka toinen sunnuntai klo 11. Ortodoksinen liturgia ja sunnuntai-illan jumalanpalvelus lähetetään vuoroviikoin.
Ensi vuonna joka sunnuntai lähetetään siis kaksi jumalanpalvelusta: luterilainen klo 10 ja sen lisäksi joko ortodoksinen liturgia klo 11 tai illalla muu jumalanpalvelus klo 18.
"Uskomme, että radion kuuntelijat löytävät jumalanpalvelukset paremmin, kun ne tulevat aina samaan aikaan. Kuuntelijat ovat tottuneet kuuntelemaan samoja ohjelmia samaan aikaan", sanoo YLE Radio 1:n johtaja Antti Pajamo.
Pajamon mukaan säännöllisesti lähetettävä ohjelma tavoittaa yleensä enemmän kuuntelijoita.
"Hajalleen sijoitetuilla erikoisohjelmilla on aina vähemmän kuuntelijoita kuin säännöllisesti lähetettävillä. Saamme usein palautetta, jos tiettyyn aikaan lähetettävän ohjelman paikalla onkin jotain muuta."
"Uskon, että sunnuntai-illan jumalanpalvelus tulee nopeasti osaksi kuuntelijoiden arkea", Pajamo sanoo. (KT 11.5.2006 kh)