Lapsikuorojen toiminta 2017



Espoon tuomiokirkon Tuike-kuoroharjoittelee Auroran kappelilla to  klo 17.30-18.15. Tuiketta johtaa varhaisiän musiikinopettaja Heli Vapaakallio. Kuoro on tarkoitettu  eskarilaisista tokaluokkalaisiin.

Tuike-kuorolaisia vanhemmat lapset laulavat Välke-kuorossa. Laulajat ovat 8 / 9-13-vuotiaita. Harjoitukset myös to.17.30-18.15 Auroran kappelilla. Lapsikuoro Välkettä johtaa kanttori Lea Waaraniemi.

Uudet lauluintoiset lapset ovat tervetulleita mukaan elokuussa 2017

Kummassakin kuorossa on myös mukavasti poikia, joita toivomme lisää mukaan hyvän harrastuksen pariin.

 

Kuoroharrastuksen hyviä puolia

  • Kuoroharrastus on ilmaista, vain leireistä ja retkistä peritään pieni omavastuu.
  • Kuoro tukee monipuolisesti lapsen kasvua ja kehitystä.
  • Laulaminen rentouttaa ja tuo hyvää mieltä.
  • Kuorossa laulaminen on harrastus, jonka parissa voi jatkaa vaikka koko ikänsä.
  • Kuorolaiset saavat esiintymiskokemusta, kavereita ja hyvän lauluvaraston.
  • Yhdessä laulaminen kehittää sävelkorvaa ja antaa hyvää pohjaan soitinopinnoille.

 

Tiedossa olevat syksyn 2017 tapahtumat:

Kauden aloitus to. 24. 8

10.10 Tuikkeella yhteinen esiintyminen nukketatterin kanssa.

Syksyllä Mukulamessuillaan kuorot yhdessä

Viikonlopun kuoroleiri upeassa Hvittorpissa

6.12 Välkekuorolla  Itsenäisyyspäivän konsertti

Ja muita mukavia tapahtumia  luvassa.

 


Menneen kevään 2017 tapahtumat:



Helmikuu: harjoitukset torstaisin paitsi 23.2, jolloin on hiihtoloma

Maaliskuu :
Sunnuntaina 12.3 puolen päivän jälkeen Tuikekuoro ja Helin kanteleryhmä musisoimassa Kalajärven kappelin yhteisvastuu tapahtumassa.
To. 9.3 Virkistävä työpaja, ulkopuolinen ohjaaja harjoituksissa 17.30-18.30
Su. 19.3 Välke Suvelan kappelissa messussa klo 15. Kokoontuminen 14.30
To. 30.3 Lapsikuorojen Yhteisvastuu konsertti Auroran kappelilla klo 18.00. Lapset paikalle n. 17.15

Huhtikuu: Harjoituksia ei ole kiirastorstaina
Valtakunnalliset "muskari"kuoro päivät Tuomiokirkon mäellä La. 22.4 klo 10- 17 Tuike ja Välke mukana.
Välke mukana laulamisen lisäksi avustamassa pienempiä kuorolaisia päivän touhuissa.
Tapahtumaan toivotaan myös vanhempia talkoolaisiksi ohjaamaan ruokailuissa yms. touhuissa.
Ohjelmassa on harjoituksia, kolme kivaa työpajaa ja kaikkien osallistujien yhteinen konsertti Tuomiokirkossa klo 16.15
Ruokailuista peritään 6 €, muuten maksuton tapahtuma.

Toukokuu : to. 4.5 ei ole harjoituksia työntekijöiden matkan takia
11.5 on grillailuilta ja kauden päätöslaulelot



Uudet lauluintoiset lapset ovat tervetulleita vielä mukana kevätkauden toimintaan !
Tuike kuoroon ja kanteleryhmään ( 16.30 – 18.15 )etsitään 15 vuotta täyttänyttä, musiikkia harrastavaa apuohjaajaa.
Palkkio maksetaan. Heliltä voi kysellä lisää .heli.vapaakallio@evl.fi / 050 4327527

 

 

Syyskausi 2016

  • Lapsikuoroleiri seurakunnan leirikeskuksessa 8.-9.10. viikonloppu 
    (Tuikekuorolaisille ei koko viikonloppua)
  • Perhemessu Tuomiokirkossa Mikkelinpäivänä 2.10
  • Itsenäisyyspäivän konsertti 6.12. Tuomiokirkossa .

 

Kuoroharrastuksen hyviä puolia

  • Kuoroharrastus on ilmaista, vain leireistä ja retkistä peritään pieni omavastuu.
  • Kuoro tukee monipuolisesti lapsen kasvua ja kehitystä.
  • Laulaminen rentouttaa ja tuo hyvää mieltä.
  • Kuorossa laulaminen on harrastus, jonka parissa voi jatkaa vaikka koko ikänsä.
  • Kuorolaiset saavat esiintymiskokemusta, kavereita ja hyvän lauluvaraston.
  • Yhdessä laulaminen kehittää sävelkorvaa ja antaa hyvää pohjaan soitinopinnoille.

Meillä on ollut kivaa ja mukavaa!
Nykyiset Tuike ja Välke kuorolaiset toivottavat uudet laulajat tervetulleiksi!

3.5.2016 HWMM