« Takaisin

Velskolan kartanorakennus pois käytöstä toistaiseksi

Velskolan kurssikeskuksen vanha kartanorakennus on pois käytöstä 13.3.2017 alkaen rakennetutkimusten vuoksi. Kurssikeskuksen toisen osan eli Väentuvan toiminta jatkuu normaalisti.

Suurin osa Kartanoon suunnitelluista kevään tilaisuuksista pystytään sijoittamaan seurakuntayhtymän tiloihin. Kesän leirit siirretään muiden toimijoiden leirikeskuksiin. Uusista leiripaikoista tiedotetaan, kun järjestelyt ovat selvillä.

Kartanosta löydettiin helmikuun lopussa sisäilmatutkimuksissa kohonneita mikrobiarvoja. Tutkimukset laajennetaan nyt koskemaan koko rakennusta. Tutkimusten aikana majoittuminen ei ole mahdollista. Lisätutkimusten pohjalta päätetään korjausvaihtoehdoista.

Kartanossa on suoritettu korjauksia ja tutkimuksia viime vuosien aikana. Syksyllä 2015 tapahtui putkirikko, jossa kastuneet rakenteet on avattiin ja korjattiin välittömästi tapahtuneen jälkeen. Kesällä 2016 otettiin varmuuden vuoksi pois käytöstä kaksi huonetta, jossa oli todettu tunkkaista tuoksua. Hajun todettiin johtuvan virheellisestä ilmanvaihdosta ja korjaukset aloitettiin syksyllä 2016. Näistä tiloista tänä keväänä otetuissa näytteissä ei  ollut merkittäviä mikrobilöydöksiä. Samassa yhteydessä pistokokeessa yläkerrassa löytyi kohonneita mikrobiarvoja, jonka vuoksi tutkimuksia laajennetaan ilmamittauksista rakennetutkimuksiin ja koskemaan koko rakennusta.

Vuonna 1930 valmistunut Velskolan kartano on Velskolan kurssikeskuksen toinen majoitusrakennus. Velskolan lisäksi Espoon seurakunnilla on Hvittorpin ja Hilan kurssikeskukset Kirkkonummella.

Comments powered by Disqus

Lähes 300 tiekirkkoa on avoinna kesäisessä Suomessa. Lue lisää tiekirkot.fi