Kirkon kansainvälinen diakoniatyö on kehitystyhteistyötä köyhimmissä maissa.

Kirkon kansainvälinen avustustyö on kristinuskon mukaista kaukana asuvien, köyhyydessä ja usein oikeudettomina elävien lähimmäisten konkreettista auttamista, kansainvälistä diakoniaa. Sitä toteutetaan pääasiassa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Lisäksi lähetysjärjestöt tekevät kansainvälista diakoniatyötä, lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa ei voi erottaa toisistaan.

Katastrofityössä ensimmäisinä pyritään turvaamaan elämän edellytykset ruoka, vesi, asuminen ja terveydenhuolto. Perustarpeiden turvaamisen lisäksi katastrofityöllä vahvistetaan autettavien mahdollisuuksia selvitä tulevista katastrofeista, esimerkiksi usein toistuvista luonnonmullistuksista.

APU MENEE PERILLE: Kirkon Ulkomaanapu