Wähäpaimenen ensimmäinen äänite
Olarin seurakunnan kamarikuoro Wähäpaimenen ensimmäinen äänite on ilmestynyt. Tallenteelle on koottu kuorolle viime vuosien varrella rakkaaksi tulleita lauluja. Osa musiikista on hyvin tuttua ja perinteistä, osa harvemmin kuultua tai aivan uutta kirkollista aarteistoamme. Valtaosin musiikki on kotimaisten säveltäjien ja sovittajien tuotantoa ja melodiat vahvasti juurtuneita virsilauluperinteeseemme. Laulujen tekstit ovat eri aikoina syntynyttä raamatullista runoutta - hiljaisen puhuttelevaa, kiitollisen ylistävää, ristiriitaisena soivaa, ilosta räiskähtävää.
Väitetään, että ihmisääni on kaunein soitin. Oletko samaa mieltä?
Vai onko se parhaimmillaan kanteleiden ja kellojen kanssa, väkevän sellon pyörteissä, rytmisoittimien sykkeissä vai juhlallisten urkujen soidessa? Tätä kaikkea voi kuulostella tämän äänitteen parissa. Wähäpaimenen näköinen äänite, monipuolinen ja värikäs ilmeeltään!
Ääninäytteet levyltä:
Soi kunniaksi Luojan
Pienen iltarukous
Veisaan Jeesus kiitoksen
Levyä voi ostaa kirkkomusiikkitoimistosta hintaan 20 € / kpl. Ota yhteyttä:
Sari Rautio 040 513 0859