Yhteisvastuu 2011 torjuu lasten ja nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa.
Yhteisvastuukeräyksen kaksivuotinen kattoteema 2010-2011 on kohtuullinen elämä. Vuonna 2011 tämän kattoteeman alla torjutaan lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Ulkomaan kohde on Mosambik eteläisessä Afrikassa.

Jopa joka viides suomalainen lapsi tai nuori kertoo, ettei hänellä ole yhtään ystävää. Yksinäisellä lapsella on vähän tai ei lainkaan kavereita, joiden kanssa hän voisi leikkiä tai viettää aikaa. Tunnetasolla yksinäisyys on sitä, ettei lapsella ole ketään läheistä ystävää, jonka kanssa hän voisi jakaa asioitaan. Yksinäisyys on merkittävä riski lapsen ja nuoren kasvulle ja kehitykselle. Sen tuoma syrjäytymisen kokemus voi johtaa monenlaisiin psyykkisiin ongelmiin ja vaikeaan oirehtimiseen.
Yhteisvastuun 2011 kotimaisina kumppaneina ja hankkeen toteuttajina ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura sekä Suomen Punainen Risti.
Mosambikissa Yhteisvastuu tukee Kirkon Ulkomaanavun kautta yhteisöjen turvaverkkojen vahvistamista ja erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä.
Yhteisvastuukeräyksen 2011 esimiehenä toimii Tampereen piispa Matti Repo.
Listakeräyksen vastaavat
Matinkylä: lisätietoja Olli Forsström 040 7603302
Haukilahti: Marja-Leena Asikainen 050 4380 166
Niittykumpu: Eeva Wilkus (09) 855 7367, 040 508 2710
Olari: Olli Forsström (09) 803 1729, 040 760 3302
Nuorten YV-keräys: Aletta Silvennoinen 040 5130856
Partiolaisten YV-keräys: Mikael Westman 040 5311016
YHTEISVASTUUKERÄYS ON KÄYNNISSÄ KOKO VUODEN,
LISTA- JA LIPASKERÄYS PAINOTTUU KEVÄÄSEEN.
WWW.YHTEISVASTUU.FI
