Chapple vihittiin käyttöön
Chapplen vihkijäisiin osallistui noin 150 henkeä.

Chapple vihittiin käyttöön

Chapple Iso Omena vihittiin käyttöön Risteyksessä 6.10. Vihkimisen toimitti lääninrovasti Salla-Maria Viitapohja avustajanaan kirkkoherra Roger Rönnberg. Saarna Antti Malinen ja Sini Sundqvist. Musiikki: Jussi Koski ja Risteys-bändi.

 

 

 

Olarin seurakunta nyt ja eilen
Niittykummun kappeli toimi Olarin seurakunnan kirkkona ennen nykyistä kirkkoa.

Olarin seurakunta nyt ja eilen

 

Olarin seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2015.

Vuonna 2015 tapahtui seurakunnassamme paljon hienoja asioita. Tässä parhaita paloja kuvien kera.

Piispanmessun yhteydessä 27.9. muistettiin ansiomerkein pitkään palvelleita vapaaehtoisia.

Koulunsa aloittavien lasten siunaamiseen elokuussa osallistui jälleen runsaasti perheitä.

Olarin seurakunnan kansainvälisen työn Colourful Espoo -leirien osallistujat tulevat eri kulttuureista ympäri maailmaa.

Olarin seurakunnassa suoritettiin piispantarkastus syyskuussa. Piispa vieraili mm. Ison Omenan kauppakeskuksessa, missä hän oli seurakuntalaisten tavattavana. Vierailusta tiedotettiin näyttävästi myös kauppakeskuksen hissien ovissa.

Piispantarkastusviikon huipentuma, piispanmessu 27.9., keräsi kirkon ääriään myöten täyteen. Messussa piispa Tapio Luoma toimi liturgina ja saarnaajana.

29.11. vietettiin juhlamessua, jossa avusti CandoMini -lapsikuoro. Lisäksi messussa kuultiin kantaesityksenä kanttorien Sari Rautio ja Päivi Hakomäki esittämänä Jyrki Linjaman sävellys Kastemusiikkia sopraanolle ja uruille.

Olarin kirkkoon valmistui syksyn 2015 aikana Te olette oksat - kastettujen puu. Jokainen seurakunnan jäseneksi kastettava pienokainen saa kastettujen puuhun oman oksan, johon merkitään hänen etunimensä ja kastepäivänsä. Kastettujen puu siunattiin käyttöönsä 1. adventtisunnuntaina.

Olarin seurakunta on perustettu vuonna 1975, kun Etelä-Espoon seurakunta jaettiin kahtia ja muodostettiin Olarin ja Kivenlahden (myöhemmin Espoonlahden) seurakunnat. Vuonna 1981 saimme Olarin kirkon jumalanpalveluspaikaksi ja seurakunnan keskukseksi.

Olarin seurakunnan perustehtävänä on tukea jäsentensä ja alueensa muiden ihmisten turvautumista rakastavaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja auttaa heitä jäsentämään tämä uskonsa elämää kantavaksi voimaksi, joka ohjaa rakkauteen ja vastuuseen. Näin Olarin seurakunta pyrkii olemaan uskon ja kristillisen rakkauden yhteisö.
Olarin seurakunnan toiminta nousee tämän perustehtävän toteuttamisesta. Seurakunnan toiminta ja tehtävä koskee koko seurakunnan alueella asuvaa väestöä. Seurakunnan lähetyskäskyyn ja diakoniaan perustuva vastuu käsittää myös alueellamme asuvat maahanmuuttajat sekä kirkkoon kuulumattomat asukkaat.
Seurakunnan toiminta jakautuu kolmeen sektoriin: julistukseen, kasvatukseen ja palveluun. Seurakunnan perustehtävää lähestytään eri näkökulmista. Tämä antaa mahdollisuuden luovuudelle ja moninaisuudelle toiminnassa.
Seurakuntamme toimintaa ohjaavat seuraavat arvot:
Rakkaus kertoo välittämisestä, kiinnostuksesta ja sitoutumisesta seurakuntaan ja ihmisiin.
Rohkeus viestii halusta kuulla herkästi, missä meitä tarvitaan ja mikä olisi paras tapa toteuttaa perustehtäväämme.
Pyhyys osoittaa haluamme keskittyä olennaiseen, hiljentyä, ihmetellä ja oivaltaa, minkä varassa ja kenen johdossa viime kädessä teemme työtämme – iloitsemme ja välillä väsymme.

Olarin seurakunnan 40-vuotisnäyttelyn sisältö löytyy

tästä linkistä

Olarin seurakunnan arvot ovat rakkaus, rohkeus ja pyhyys.