Messun neljä pääosaa - kuin perinteinen kyläreissu

Messu jakaantuu neljään pääosaan - johdantoon, sanaosaan, ehtoolliseen ja päätösosaan.

Ehtoollisjumalanpalvelusta voisi verrata vierailuun tuttavien luona. Vierailulla ihmiset tervehtivät toisiaan eteisessä ja siinä usein jo todetaan alustavasti, missä merkeissä iltaa on tarkoitus istua. Samaan tapaan messun alussa seurakunta ja liturgi (eli messua johtava pappi) tervehtivät toisiaan. Ja tärkeintä on tietysti se, että ihminen ja Jumala kohtaavat ja tervehtivät toisiaan.

Kyläpaikassa vieraat ohjataan seuraavaksi olohuoneen puolelle, jossa kerrotaan tarkemmin kuulumiset ja keskustellaan ajankohtaisista aiheista. Messun sana-osassa luetaan Raamattua ja pidetään saarna eli puhe sen pohjalta.

Jossain vaiheessa vierailua illan emäntä tai isäntä yleensä tarjoaa vierailleen jotain; silloin kokoonnutaan keittiön pöydän ääreen. Samoin kristityt kokoontuvat messussa yhteiselle aterialle.

Vierailun lopuksi eteisessä kiitetään vierailusta ja toivotetaan turvallista kotimatkaa. Messun päätösosassa lauletaan ylistysvirsi ja otetaan vastaan Herran siunaus, jonka jälkeen seurakunta lähetetään matkaan "palvelemaan Herraa iloiten".

* * *

Ev. lut. kirkon sivuilta löydät selitykset messun kaikkien osien sisällöstä ja merkityksestä. Messuun on helpompi ja mielekkäämpi osallistua, kun hieman tuntee käytäntöjä ja taustoja.