Ekologinen hautakynttilä
Pyhäinpäivästä joulua kohti iltojen pimetessä omaiset vierailevat hautausmailla sytyttämässä kynttilöitä ja muistelemassa edesmenneitä läheisiään. Hautojen reunoille jää tuhansia hautakynttilöitä. Hautakynttilöiden polttaminen on kaunis tapa, joka kuuluu keskeisesti myös joulun perinteisiin.
Loppuun palaneiden kynttilöiden kuorista ja metallisista kansista muodostuu kuitenkin helposti ympäristöongelma, johon ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Pyhäinpäivän ja joulun jälkeen useimmilta hautausmailta viedään kaatopaikalle kuutiometreittäin kynttiläjätettä.
Vaikka kaupoissa on laaja valikoima hautakynttilöitä ja niiden suojaksi valmistettuja kuoria, kertakäyttöisten tuotteiden ympäristöystävällisyyden vertailu on tavalliselle kuluttajalle vaikeaa. Kaikki muovikuoriset kertakäyttökynttilät eivät kelpaa energiajätteenä poltettaviksi, koska osa niistä sisältää myrkyllisiä PVC-yhdisteitä.
Kompostoituvia kynttilänsuojuksia tarjolla niukasti
Lasikuoristen hautakynttilöiden etuna on se, että kuoret voidaan monesti puhdistaa ja käyttää uudelleen. Usein omaiset jättävät kuitenkin kynttilän haudalle koko talveksi, jolloin lasikuoren sisälle kertyvä vesi voi jäätyessään rikkoa lyhdyn. Steariinin tahrima lasi ei kelpaa lasinkeräykseen, ja särkyneiden kuorten sirpaleet ovat vaaraksi sekä hautausmaalla kävijöille että hautausmaan työntekijöille.
Muutaman viime vuoden aikana haudoille on ilmaantunut palonestoaineella käsiteltyjä, puuviilusta ja -massasta valmistettuja ekologisia hautakynttilöitä, jotka voidaan kompostoida käytön jälkeen. Joillain hautausmailla ekologisia hautakynttilöitä on kiitelty, toisilla niitä on palonestokäsittelystä huolimatta pidetty paloturvallisuusriskinä. Kompostoituvia hautakynttilöitä on markkinoilla niukasti. Ainakin kaksi mallia on patentoitu, mutta niitä ei tällä hetkellä valmisteta teollisesti.
Lajittelu tuottaa vaikeuksia omaisille
Kynttilöiden keräys haudoilta on kynttilät tuoneiden omaisten vastuulla. Hautausmaata hoitava seurakunta voi kuitenkin poistaa kertakäyttökynttilät haudoilta esimerkiksi kevätsiivouksen yhteydessä.
Eri jätelajien lajittelu on monille hautausmaalla kävijöille vaikeaa, ja jätettä pannaan paljon vääriin keräysastioihin. Käytännössä hautausmaan työntekijät joutuvat käymään keräysastioiden sisällön läpi ja poistamaan väärään astiaan laitetut jätteet. Alkuvaikeuksien jälkeen omaisten lajittelutaitojen on kuitenkin havaittu kohentuneen etenkin niillä seuduilla, joilla energiajätteen keruuta harjoitetaan myös kotitalouksissa.
Seurakunnat tyytyvät pehmeään ohjaukseen
Hautausmaalla vierailevia omaisia ohjeistaessaan seurakunnat ovat yleensä tyytyneet suosituksiin ja ympäristöystävällisyyteen kannustavaan kampanjointiin. Vaikka seurakunnat voisivat periaatteessa kieltää esimerkiksi muovikuoristen kertakäyttökynttilöiden tuomisen haudalle, kieltoa olisi vaikea valvoa ja se saattaisi tuottaa omaisille mielipahaa.
Viime vuosina haudoille on pystytetty paljon metallikehikkoisia lyhtyjä, joiden sisällä voidaan polttaa vaihdettavia kynttilöitä. Lyhty ei tuota hautausmaalle jätettä, sen lasien suojassa kynttilä palaa hyvin huonollakin säällä ja näkyy hyvin ympäristöön.
NÄIN OTAT YMPÄRISTÖN HUOMIOON, KUN VALITSET JA POLTAT HAUTAKYNTTILÖITÄ:
- Jo yksi kynttilä valaisee haudan. Mieti, tarvitaanko samalla haudalla useita kynttilöitä.
- Jos mahdollista, vältä kertakäyttökuorissa poltettavia hautakynttilöitä.
- Haudalle laitettava kiinteä lyhty tuottaa vähiten jätettä. Käytä lyhdyssä vain siihen sopivaa kynttilää.
- Muovikuorisista kynttilöistä kestävin vaihtoehto on yleensä pienellä liekillä pitkään palava öljykynttilä.
- Lasikuorinen kynttilä on hyvä ratkaisu, jos kuoren voi puhdistaa ja käyttää uudelleen. Älä jätä lasikuorta liian pitkäksi aikaa haudalle - etenkin talvella se menee jäätyessään helposti rikki.
- Kompostoituvasta materiaalista valmistettu kynttilänkuori on ekologisin kertakäyttöinen vaihtoehto. Varmistu kuitenkin sen paloturvallisuudesta. Jos olet asiasta epävarma, älä jätä palavaa kynttilää vartioimatta haudalle.
- Hae palaamaan jätetty kynttilä kohtuullisen ajan kuluessa pois haudalta. Jos kynttilän kuori tai lyhty on rikkoutunut, korjaa palaset huolellisesti pois haudalta.
- Mikäli palaneen hautakynttilän kuorta ei voi käyttää uudelleen, hävitä se asianmukaisesti. Tutustu hautausmaan lajitteluohjeisiin ja noudata niitä.
- Mikäli hautausmaalla on energiajätteen keräyspiste, voit jättää muovikuorisen kertakäyttökynttilän sinne. Jos kynttilässä on metallinen kansi, poista se ennen kuin heität kynttilän energiajätteeseen. Ellei metallikantta ole mahdollista laittaa metallinkeräykseen, se on pantava sekajätteeseen.
- Jos haluat neuvoja hautakynttilöiden kierrätykseen tai lyhdyn hankkimiseen, kysy rohkeasti hautausmaan henkilökunnalta.
(KT 1.11.2005 jr)