Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Olen Yletyisen Kaisa, Jumalan rakkauden välikappaleena toimiva pappi, terapeutti ja rinnalla kulkija, kuunteleva ja keskusteleva hallinnon ja organisaatiokulttuurin moniosaaja, 45-vuotias äiti ja kumppani. Leppävaarassa olen saanut olla töissä reilut 10 vuotta lähijohdon tehtävissä ja nyt olen valmiina laittamaan lahjani likoon Leppävaaran seurakunnan puolesta myös ylemmän johdon tehtävissä.
Kehittäisin seurakuntaa yhdessä työtovereiden, luottamushenkilöiden ja alueella asuvien kanssa, hyödyntäen palvelumuotoilun keinoja siten, että seurakuntalaisten ääni ja tarpeet tulevat kuulluiksi. Tekisin rohkeita rekrytointeja uusin tavoin ja tehtävänimikkein. Näin varmistaen, että käytössämme on entistä laajempaa osaamista erilaisista taustoista tulevien työntekijöiden kautta, joka vastaa työn ja ympäröivän ajan tarpeisiin. Olisin mukana kehittämässä seurakuntarajat ylittävää yhteistyötä sekä etsisin yhteistyön mahdollisuuksia myös muista alueen toimijoista. Vahvistaisin vapaaehtoisten vastuunkantajien roolia sekä huolehtisin entistä paremmin toimintamme saavutettavuudesta. Kaiken työn ja kehittämisen keskiössä olisi Jumalan armo ja rakkaus sekä toivo, joka kantaa tästä ajasta myös tulevaan.
Haluaisin Leppävaaran seurakunnan heijastelevan sitä todellisuutta, jonka keskellä seurakunta elää ja hengittää: yhteisössä näkyisivät monet kielet ja kulttuurit, monen ikäiset ja moninaiset Jumalalle rakkaat yksilöt yhdessä. Yhteisömme olisi turvallinen, avoin, saavutettava, vastaanottava, ihmisten näköinen ja kokoinen, kohtaamisen paikka. Paikka, jossa Jumalan rakkauden saa kokea konkreettisesti. Yhteisö, johon halutaan kuulua ja joka säteilee hyvää ympärilleen.
Avoimen ja kuuntelevan, johdonmukaisen, toimeen tarttuvan ja asioita eteenpäin vievän, koulutus- ja kehittämismyönteisen mahdollistajan – sellaisen, joka tekee parhaansa niin, että sekä työtoverit, seurakuntalaiset että alueella asuvat tulevat kohdatuksi ja saavat loistaa. Kokeilemaan rohkaisevan ja yhdessä virheistä oppivan. Ihmisen kokoisen johtajan, joka yhdessä tehden vie asioita eteenpäin ja samalla antaa yhteisönsä rukouksissa Jumalan suurille käsivarsille kannateltavaksi.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä