Olarin kirkolle johti kaunis,suurten tammien reunustama hiekkatie, sen varrella vanha puutarha-alue.
Lokakuussa v. 2000 avattiin Kehä II ja samaan aikaan Olarin kirkon kerho-siivessä pidin näyttelyn Kirkkotie.
Esillä oli maalauksia jotka olin maalannut edellisenä vuonna Olarin kirkon lähiluonnosta ennen Kehä II rakentamista.
Näytteillä oli myös valokuvia tien ja puutarhan tuhoamisesta. Kun näyttelyn ripustus oli valmis, menin kirkkosaliin.
Siellä taiteilija Jukka Mäkilä istui etupenkissä.
Hän oli tuonut alttaritaulukilpailuun nähtäväksi oman ehdotuksensa,
ja pienet Ristintie-maalaukset, jotka sittemmin tulivat valituiksi.
Aina kun istun kirkkosalissa, muistan tuon hetken kun taiteilija asetteli pieniä maalauksiaan sivuseinälle.
Olarin kirkossa on pidetty tyttäremme konfirmaatio, lastemme ripillepääsyt ja käyty jolu-ja pääsiäiskirkossa.

Anne

***

Olarin kirkkoa ei voi ajatella ilman kirkkotekstiilejä.
Suunittelija on Dora Jung, aikanaan merkittävä suomalainen tekstiilitaiteilija.
Ilmeisesti Olarin kirkon tekstiilit ovat hänen viimeisiä suunnitelmiaan.
Olin paikalla kirkossa, kun silloinen kirkkoherra esitteli niitä.
Mieleeni on jäänyt hänen kertomuksensa siitä, kun Dora Jung etsi mustaa lankaa alttarivaatteisiin. Ja sopiva musta oli löytynyt penkkien kankaista.
Harvemmin esillä olevia kasukoita ja alttarivaatteita ovat punainen ja violetti sekä edellä mainittu musta.
Huikean hienoja, upeat värit ja kuviot!

***

Sinä pyhäaamuna Olarissa satoi oikein kunnolla lunta. Mieheni oli töissä.
Mieleni teki lähteä Niittykumpuun Olarin kirkon vihkijäisiin.
Jäin kotiin, koska minun olisi pitänyt työntää lastenvaunuja pitkin lumista tietä kirkolle

***

Omien häiden paikkaa mietittiin aikoinaan pitkään.
Oma lempikirkkoni on kaukana pääkaupunkiseudulta, johon kaikkien vieraiden oli kuitenkin helpointa tulla.
Lopulta valitsimme paikaksi Olarin kirkon, joka sillä hetkellä oli kotikirkkomme.
Se on kaunis, erityisesti silloin, kun aurinko paistaa pienistä ikkunoista sisään
ja saa ison ristin näyttämään varjollaan siltä, että ristejä on kolme.

Morsian 2005

***

Synkkänäkin ja haastavana vuonna 2020 sain viettää suurta ilon juhlaa Olarin kirkossa,
kun solmimme mieheni kanssa avioliiton ja samalla ensimmäinen lapsemme kastettiin.
Oli sateinen kesäpäivä ja tuntui mahtavalta astella kirkkokäytävää laulaen omaa häämarssia vieraiden yllätykseksi.
Kirkko on upea ja sen pitkää käytävää on ihana kävellä.

***

Opiskeluvuosinani oli keikkasuntiona Olarin kirkossa.
Siihen aikaan alttarilla poltettiin aina yhtä kynttilää kirkon ollessa auki.
Usein illalla kirkkoa sulkiessani sammutin salista ensin valot, ja viimeisenä tuon kynttilän.
Hetken saatoin istua hämärässä kirkossa kynttilänvalossa. Se oli hieno hetkin.

Eräänä kesäiltana taisin kuitenkin lähteä kiireellä; kynttilä jäi sammuttamatta.
Aamulla sain kollegalta soiton, että hän oli kokenut pysäyttävän hetken tullessaan aamulla töihin,
kun alttarilla jo loisti kynttilä. Sinä päivänä näet kirkossa siunattiin hautaan eräs seurakunnan entinen kirkonpalvelija.

Keikkavaxi

***

Pastori Eino Alarannalla oli unelma. Se oli unelma seurakuntien omasta kehitysvammaisten toimintayksiköstä omissa tiloissa.
Unelma toteutui kun Olarin kirkko rakennettiin ja tilat saatiin Esbo-Svenskan siiven alakerrasta.
Toimintayksikkö toimi niissä tiloissa 17 vuotta. Siellä työskenteli kaksi ohjaajaa ja kymmenkunta kehitysvammaista
hyvässä yhteistyössä Olarin seurakunnan työntekijöiden kanssa.
Kirkkosalikin tuli heille tutuksi ja turvalliseksi monien siellä järjestettyjen tilaisuuksien kautta ja päivittäin he saivat syödä
makoisan lounaan eläkeläisille järjestetyssä ruokailussa. Ne olivat hienoja ja tärkeitä vuosia.

Toimintayksikkö lopetti toimintansa kesällä 1998 ja siellä käyneet kehitysvammaiset
siirtyivät Espoon kaupungin toimintayksiköihin.

Aivan alusta asti ko. siivessä olivat myöskin kaikkien seurakuntien yhteisten
kuurojen, näkövammaisten ja kehitysvammaisten diakoniatyöntekijöiden toimistohuoneet.
He siirtyivät seurakuntien toimistotaloon Espoon keskukseen samaan aikaan kun toimintayksikkö lakkautettiin.

***

Olarin kirkon urkujen puoleiselle seinälle muodostuu sana " valo",
kun aurinko paistaa tietystä kohdasta. Se on minusta niin kaunis.

***

Ensimmäinen käyntini Olarin kirkossa oli kirkon vihkiäismessu (vai oliko se silloin vielä jumalanpalvelus).
Kirkko oli tupaten täynnä väkeä. Muistan seisoneeni jossain sivuoven vieressä.
Odotin silloin kolmatta lastamme. Jossain vaiheessa ystävällinen henkilö nousi ja antoi minulle paikkansa.
Pieni kiitollisuus edelleenkin mielessä. Kesällä sitten vietettiin kastejuhla Olarin kirkossa.
Monet suuret seurakunnan juhlat, konsertit, vaalisaarnat ovat olleet tuomassa kirkkoon.
Mieleen on jäänyt esimerkiksi Olli Kortekankaan juhlamessu.
Ja toisaalta pitkäperjantain jumalanpalvelukset ja rauhallinen sellomusiikki. Ja ihan tavallisetkin messut aina antavat ravintoa sielulle.

***

Upeasta Olarin kirkosta minulla on huikeita muistoja:
mm. poikamme ja yhden kummilapsistamme konfirmaatio, omat häämme, poikamme kouluunsiunaamistilaisuus,
lukuisat konserttielämykset, yhteislaulukokoontumiset
(myös kirkon suojaisalla sisäpihalla ison tammen huomassa) ja jumalanpalvelukset.
Odotan koronan loppumista, jotta pääsen taas rakkaaseen kotikirkkooni, mm. voimaantumaan joka sunnuntaiseen messuun.

Punatiilinen Olarin kirkko ottaa sisällä valoisaan valkoiseen suojaansa.
Kirkon oikeassa takaosassa on lempipaikkani. Sieltä kirkkosali avautuu upeasti.
Näen lamppumeren, sään ja valon vaihtelut katon reunassa olevista ikkunoista ja koko kokonaisuuden.
Hienosta akustiikastakin nauttien on ilo yhtyä alkuvirteen…
Toivottavasti kaikki saamme pian uusia muistoja!

Jo kertyneistä muistoista kiitollinen Minna

***

Olarin kirkko on minulle kotikirkko, mutta se on ollut minulle sitä ennen kuoromusiikin kirkko.
Ihan ensimmäistä kertaa olen vieraillut Olarin kirkossa äänittämässä 1990-luvulla
silloisen kuoroni joululevyn sellaisia raitoja, joihin tarvittiin urkusäestystä.
Valo tulvi silloinkin ikkunoista - huhti-toukokuun vaihteessa myöhään iltaisin urkuri tarvitsi aurinkolasejanähdäkseen johtajan peilistä.
Myöhemmin olen kuorolaisena esittänyt Olarin kirkossa orkesterisäestyksellisiä teoksia
täysille saleille, mikä on aina hieno elämys. Toki olen ollut myös kuuntelemassa.
Kirkkotilassa kirkollisen taidemusiikin aineeton kulttuuriperintö jatkuu ja pysyy elävänä - ja ennen kaikkea koskettaa ihmisiä.

***

Olarin kirkko oli valmistuttuaan - ja vieläkin - yksi kauneimmista ja valoisimmista kirkoista.
Perheellemme erityisen lämmin muisto on esikoistyttäremme kastejuhla vuoden 1982 alussa.
Olarin kirkossa oli mahdollista varata seurakuntasali juhlatilaksi ja keittiökin astioineen ja laitteineen oli käytössämme.
Siellä oli kaikki tarvittava juhlan järjestämiseksi laajalle suvullemme ja ystävillemme.
Kastejuhla oli kaunis ja kaikki läheisemme olivat toivottamassa tyttärellemme kaikkea hyvää elämän varrelle
ja myös tutustumassa toisiinsa.

Kotikirkossamme on järjestetty sukukastejuhla myös pikkusiskoille 1984 ja 1989, mukana oli silloin jo pienä serkkujakin.
On aina ollut helppoa tulla neljän vuosikymmenen aikana kaikenlaiseen toimintaan mukaan kirkolle ja Haukikappeliin,
kun oli viettänyt tiloissa sukulaisten kesken omia perhejuhlia.

***

20 vuotta sitten keskustelin ihan epävirallisesti taidemaalari Jukka Mäkelän kanssa kirkonpenkissä.
Hänen apurinsa raahasivat alttaritaideteos-vaihtoehtoja näytille. Kaksi voimakkaan turkoosi- sinivalkoista olivat vuorossa.
Odottamatta hän kysäisi, mitä ajattelin teoksista.
Kun kysyttiin, vastasin:” Voiskos siinä olla pelkästään tämän salin värejä? (seinät, lattia, tuolit)
- Ei mitään small talk-puhetta, hän taisi kuunnellakin...

***

Siirryin Olarin seurakunnan jäseneksi nelisenkymmentä vuotta sitten.
Elämässä oli luopumista, surua ja näköalattomuutta.
Kävelin kipuani Lystimäkeä ja Olarinluomaa kierrellen aina marssimurtumaan asti.
Usein päädyin istuskelemaan avoimeen tyhjään Olarin kirkkoon.
Muistan kuinka penkissä istuessani toivoin, että uskaltaisin kulkea alttarin luo ja polvistua. En uskaltanut.
Ketään en siellä koskaan tavannut, mutta lohdutettuna ja rauhoittuneena jatkoin matkaani.
Herra oli huoneessaan.
On yhä.

***

Työskentelin Olarin kirkossa 1980-luvulla, joten kirkko tuli tutuksi perheellemme.
Kerran siihen aikaan n. 4-vuotias tyttäremme katseli, kun tuttu ja ystävällinen vahtimestari puhdisti eteisen valkeaa seinää.
Lapsi totesi asiantuntevasti syyn moiseen siivousoperaatioon: "Koska papit on piirrelly seiniin".

***

Vietin lapsena pianotuntieni/musiikiteorian jälkeen lukuisia iltoja
Olarin kirkon kerhorakennuksessa, kuunnellen Candomino kuoron harjoituksia
seuranani usein myös joku sisaruksistani.
Odotimme siellä pääsyä kotiin iskän kyydillä kuoroharjoitusten jälkeen.
Vietimme iltaa leikkien käytävissä ja portaissa hippaa, piilostaa yms.
Välillä yläkerran ovesta kajahti: ”lapset hiljempaa!”
Hiljenimme toviksi, kunnes leikin tiimellyksessä hihitykset ja riemun kiljahdukset jälleen täyttivät käytävät.
Myöhemmin jo teini-iässä sain käydä harjoittelemassa kirkon upealla flyygelillä.
Se oli ihanaa! Enkä välttynyt Candominoltakaan, joka siis kirkolla harjoitteli.

Olarin kirkko oli kiinteä osa lapsuuttani ja nuoruuttani.
Paljon olisi muitakin sinne liittyviä todella hyviä muistoja!

Lukkarin likka ja nyttemmin lukkari itsekin

***

Rakas muisto liittyy musiikilliseen iltaan, jossa "musiikin siivin"
juhlistimme isäni 80-vuotispäivää!Kirkko oli lähes täynnä väkeä,
ja monenlainen musiikki sai muistot nousemaan mieleen..monen vuosikymmenen takaa!

Aikoinani Candominon riveissä laulaneena, illan päätteeksi, saimme osallistua yhteiseen lauluun, isän Johdolla!
Tunne oli vaikuttava meille laulajille, eikä varmaan vähiten isälle, joka johti laulun.

Kiitollisena, esikoistytär

***

Lämpimät muistoni liittyvät Candomino-kuoroon, joka harjoitteli kerhosiivessä Tauno Satomaan johdolla
ja jonka kotikirkko Olarin kirkko oli. Kirkossa on hyvä akustiikka kuorolle ja siellä oli ilo laulaa ja soittaa!

ihaniamuistoja

***

Kahdet vihkiäiset samana vuonna Olarin kirkolla.
Tauno Satomaa pyysi minua avustajaksi kirkkokuoron riveihin Olarin kirkon vihkiäisiin.
Iloisena poikamiehenä tietenkin suostuin autuaan tietämättömänä siitä, että asialla tulisi olemaan vakavat ja kauaskantoiset seuraukset.
Tilaisuuden alkua odotellessa jutustelin yhden alton kanssa niitä näitä
kerhorakennuksessa sijaitsevan nykyisen Nuotio -salin oven pielessä.

Missä lienevät ajatukseni askaroineet, kun en muista kirkon vihkiäisistä paljon muuta kuin poistumisseremonian,
jossa probleemaksi muodostui seurakunnan edellisen kirkkoherran ja hänen rouvansa kyyditseminen kotiinsa sadan kilometrin päähän.
Olin valmis suorittamaan tämän tehtävän, mutta tarvitsin paluumatkalleni jonkun, joka katsoisi etten nukahda rattiin paluumatkalla.

Aikamme siinä pähkäiltyämme seuraan liittyi tuo aikaisemmin mainitsemani altto,
joka kuultuaan ongelmastamme, lupautuikin tähän unilukkarin tehtävään.

Seuraava unohtumaton muistoni onkin, kun kirkon vihkiäisistä oli kulunut kolme kuukautta:
olin taas saattokeikalla, mutta tällä kertaa se tapahtui kävellessäni Olarin kirkon keskikäytävää pitkin
kohti alttaria Bachin G-duuri fantasian tahdissa tuon samaisen mystisen alton vierellä,
jonka keralla olen nyt saanut kulkea samaiset neljäkymmentä vuotta,
jotka rakkaaksi käynyt kirkkorakennuksemmekin on seissyt paikallaan.

”Aina vaan alton kanssa”

***

Olarin kirkko on kirkko, jossa hätäkasteeni vahvistus tapahtui
ja jossa vuosia myöhemmin suoritin teologian opintoihin kuuluvaa seurakuntaharjoittelua.

***

80-luvulla pääsiäisyön messua vietettiin kiertämällä piha-alueen ja parkkipaikan ympäri, ristisaatossa.

***

80-luvulla, kirkon pihalla pidettiin keväisin School's Out- konsertteja,
joissa nähtiin runsaasti aloittelevia bändejä esiintymässä.
Tuolloin riparilainen sai yhden Jumalanpalvelus-merkinnän vihkoonsa osallistumisestaan.
Porukat istuskelivat pihan kivipaasien päällä, tammen suojassa. Kivaa oli!

***

Kerhoiässä oleva lapseni saatiin suostuteltua mukaan jouluaaton perheiden hartauteen Olarin kirkkoon.
Lopulta hän odotti päivää innolla, kun sai pukea ylleen enkelin asun siipineen.
Ennen näytelmäosion alkua jännitys kävi liian suureksi ja hän karkasi alttarikaiteelle kynttilöiden luokse
samaan aikaan, kun pastori luki rukousta. Puhalteli taustalla tuikkuja sammuksiin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

***

Muistan miten vaikuttavalta tuntui, kun kerran kirkossa istuessani
huomasin alttarin vieressä yhden ristin sijasta kolme ristiä.

***

Olin 1980-luvun puolivälissä töissä Outokumpu Oy:n laitoksilla Niittykummussa.
Kirkko oli siis melko uusi. Olarin seurakunta lähetti kutsun saapua työpaikkojen yhteiseen jouluhartauteen.
Kävin silloin Olarin kirkossa ensimmäisen kerran, ja kirkon kauneus ja hieno tunnelma sekä upea akustiikka
tekivät minuun valtavan vaikutuksen.

"Nuori sihteeri silloin"

***

Muistan, kun ensimmäisen kerran astelin Olarin kirkkoon,
kirkko tuntui tosi avaralta ja penkissä istuessa oli jotenkin suojaton olo. 
Olin tottunut pieniin kirkkosaleihin, joissa vielä halutessaan pystyi hakeutumaan
jonkin pylvään suojaan tai parvelle omaan rauhaan.

Ajan mittaan kirkon avaruuteen ja selkeään arkkitehtuuriin sitten on tottunut
ja kotikirkosta on tullut kotoinen.

Työntekijä

***

Olarin kirkossa oli joskus 80-luvulla Ruskaretki raamattuun -tapahtuma.
Kirkko oli tupaten täynnä vaikka seurakuntasalin ovet olivat auki. Lattioillakin istui väkeä...

Juha R

***

Omassa konfirmaatiossa pappi saarnasi 45 minuuttia. Oli kuuma syyskuun eka päivä.
Serkut meni pelaamaan futista kirkon pihalle. Vuosi oli 1985.

***

Kun vielä en tiennyt sitä, että Olarin kirkosta tulisi kotikirkkoni, niin kuulin erään henkilön kertovan innoissaan:
"Niittykumpuun on rakennettu upea hieno kirkko ja siellä on aina ihania konsertteja. Tule sinäkin sinne"!

Innostava muisto vuosien takaa

***

Jokunen vuosi sitten yläasteelta pääsevän lapseni kevätjuhla pidettiin Olarin kirkossa.
Muistan, kuinka kaikki nuo toiveikkaat nuoret, vielä melko lapsia, istuivat rivissä
ja odottivat todistusten jaon jännää hetkeä. Se ratkaisisi kunkin tulevien vuosien suunnan.

- äiti takarivistä

***

Kirkkosaliin oli eräänä kesäisenä lauantaina lentänyt pikkulintu.
Sunnuntaina se oli jo väsynyt eikä juuri liikkunut messun aikana,
kunnes tuli aika ilmoittaa kuolleet, ainoina vastasyntyneet kaksoset.
Esilaulajan heille laulaessa, lintu nousi lentoon ja kaarteli kuorissa koko laulun ajan.
Messun jälkeen väsynyt lintu liikkui jo niin matallalla, että se saatiin ulos pöytäliinan avulla.

- S.G.

***

Erään kasteperheen lähisukua odotettiin saapuvaksi.
Kun he viimetipassa pölähtivät ovesta sisälle, totesi eräs herra seurueesta,
että olivat ajaneet useamman kerran ohi, sillä rakennus muistutti heistä paperitehdasta.

Iltavaxi

***