Hyppää sisältöön

Tule mukaan leireilemään!

Keväällä 2023 on tulossa alakouluikäisten oma viikonloppuleiri 17.-19.3. Velskolassa ja Talviloman puuhapäivät viikolla 8. Lisäksi kesän alussa on 5.-8.6. kesäleiri yhteistyössä Leppävaaran seurakunnan kanssa. Tsekkaa lisätiedot alta ja tuu mukaan!

Ilmoittautuminen kevään leireille alkaa maanantaina 9.1. klo 8.00. Kesäleirin ilmoittautuminen alkaa 1.2. 

Mikäli ilmoittaudut toimintaan ensimmäistä kertaa, tulee sinun luoda tunnukset sähköiseen asiointijärjestelmään vahvan tunnistautumisen kautta. Tämä tehdään henkilötietojen suojaamiseksi. Jatkossa ilmoittautuminen ja muiden asioiden hoitaminen on helpompaa omien käyttäjätunnustesi avulla.

 

Poika ja kaksi ohjaajaa juoksevat nurmikolla.

Ilon kipinä! -kesäleiri alakouluikäisille Velskolassa 5.-8.6.2023 TÄYNNÄ!

 

Ilon kipinä! -kesäleiri on Tapiolan ja Leppävaaran seurakuntien yhteinen kesäleiri alakouluikäisille, ja se järjestetään Velskolan leirikeskuksessa 5.-8.6.2023. Leirillä leikitään, pelaillaan, askarrellaan ja puuhaillaan hauskoja juttuja yhdessä uusien ja vanhojen ystävien kanssa, ja vietetään lyhyitä hartaushetkiä aamulla ja illalla.

Tervetuloa mukaan iloitsemaan kesästä ja viettämään hauskaa leiriä!

Osallistumismaksu leirille on 50€, ja se pitää sisällään kuljetukset, majoituksen, ruokailut ja leiriohjelman.

Ilmoittautuminen leirille aukeaa ke 1.2. TÄSTÄ LINKISTÄ! (täynnä!)

Lisätietoja ja varasijapaikkoja voit kysellä Jennalta sähköpostitse jenna.savukoski@evl.fi tai numerosta 040 5289411

Kevätleiri 17.-19.3. Velskolassa 1.–6.-luokkalaisille

 

Alakouluikäisten omalla viikonloppuleirillä Velskolan leirikeskuksessa Pohjois-Espoossa leikitään, ulkoillaan, askarrellaan ja pidetään hauskaa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Aamulla ja illalla pidämme pienet hartaushetket ja sunnuntaina palaamme leiriltä niin, että osallistumme vielä yhdessä klo 10 alkavaan perhemessuun Tapiolan kirkolla. Myös leiriläisten perheet ovat tervetulleita messuun!

Osallistumismaksu 35 € sisältää kuljetukset, majoituksen, ruokailut ja leiriohjelman.

Ilmoittautuminen leirille on päättynyt, mutta peruutuspaikkoja voi kysellä laittamalla sähköpostia Millalle alla olevaan osoitteeseen.

Lisätiedot: milla.mansukoski-vierros@evl.fi / 040 548 9437

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja
Tapiolan seurakunta
Kirkkopolku 6
02110 Espoo

vt.Nuorisotyönohjaaja, alakouluikäiset ja nuoret aikuiset

Nuorisotyönohjaaja
Tapiolan seurakunta
Kirkkopolku 6
02110 Espoo

Kouluyhteistyö, partioyhteistyö ja alakouluikäiset

// ]]>