Sing & Shine -kuorojen Kevätloisto-konsertti

su 19.5. kello 15.30 - kello 17.00

Tapiolan kirkko

Sing and Shine -kuorojen Kevätloisto-konsertti

Kevätloisto-konsertti su 19.5.2019 klo 15:30 on Sing & Shine -kuorojen kolmannen toimintavuoden huipennus. Tarkoituksena on täyttää Tapiolan kirkko laulun riemulla ja ilmaisun voimalla. Eri kulttuureiden sydäntä sykähdyttävä musiikki suo myös mahdollisuuden pysähtyä hengittämään, herkistymään, kuuntelemaan ja tuntemaan.

Konsertissa yleisö pääsee nauttimaan uudesta innolla valmistetusta ohjelmakokonaisuudesta. 100 eri-ikäistä Loistokuorolaista esiintyy Sanna Valvanteen johdolla sekä omissa ryhmissään että yhtenä suurena Sing & Shine -kuoroperheenä. Luvassa on mm. merihenkistä menoa Loistolasten kyydissä. Miniloistot puolestaan liikuttavat niin mieltä kuin kehoa Pekka Simojoen laulun tunnelmissa. Aikuisloistot tulkitsevat voimakkaasti Jaques Brelin chansonia ja Loistojen teinit laulavat rakkaudesta herkin äänin. Erikoisuuksina kuullaan kun kaikki lapset ja nuoret yhdessä räppäävät espanjaksi maailman luomisesta Venezuelalaisen Alberto Graun sävellyksessä, uusi Loistokamis-projektikuoro esittäytyy ensimmäistä kertaa ja nuorten naisten Sing & Shine -ryhmä ensiesittää itse tekemiään puhuttelevia lauluja oman äänensä kuuluville saamisesta heinäkuussa 2019 Islannin Fringe Festivaalille valmistuvasta esityksestään.

Lopulta Ikiloistojen senioreiden ja Loistotyöpajojen turvapaikanhakijoiden liittyessä mukaan kaikki eri sukupolvet ja ryhmät sulavat yhdeksi ääneksi Oscar Petersonin Hymn to Freedomiin. Kyseinen Seppo Hovin sovitus kajahti ilmoille ensimmäisen kerran Finlandia-talossa vuonna 1986 Sympaatti-festivaalilla. Sing & Shine -kuorojen johtaja Sanna Valvanne oli silloin paikalla mukana laulamassa nuorena Tapiolan kuorolaisena. Hän sai vaikuttavasta kokemuksesta merkittävän kipinän kansainväliselle kuorotyöskentelylleen.

Maailmalla kuoroja yli 20-vuotta johdettuaan on tämä Kevätloisto-konsertti Tapiolan kirkossa merkittävä paluu Sannalle hänen kuorouransa synnyinsijoille. Erityisesti Hymn to Freedom on Sannan kunnianosoitus Erkki Pohjolalle, Tapiolan kuorolle ja kaikelle Tapiolassa saamalleen musiikkikasvatukselle, joita ilman ei Sing & Shine -kuorojakaan olisi.

Esitykseen on vapaapääsy.
Vapaaehtoinen ohjelmalahjoitus konserttikulujen kattamiseksi: 10€ (käteismaksu).
Kesto 1,5 h (ei väliaikaa)


Järjestäjä

Tapiolan seurakunta

Sing & Shine -kuorot

Katso myös

ke 23.10. klo 18.00

Matinkappeli

Laulukoulu

Haluatko opetella laulamaan hauskasti ryhmässä? Etsitkö omaa ääntäsi? Laulukoulu 2.10 - 6.11. keskiviikkoisin. Ryhmään voi llttyä milloin vaan syyskauden aikana.
to 24.10. klo 10.00 -12.00

Karakappeli

Kirkkokuoro

Haluaisitko sinäkin antaa äänesi kirkkokuoroon?
la 26.10. klo 15.00

Tapiolan kirkko

Hengellisen musiikin helmiä -konsertti

Kuoro kaikille -kuoron 10-vuotisjuhlakonsertti