Lauluyhtye Club For Five

ti 8.10. kello 19.00

Lauluyhtye Club For Five Espoon tuomiokirkko

"Hiljainen Hetki" -kirkkokonsertti

Lauluyhtye Club For Fiven "Hiljainen Hetki" –kirkkokonsertteja kuullaan taas syksyllä 2019 eri puolilla Suomea. Konsertit antavat mahdollisuuden rauhoittua ja hiljentyä kuulemaan yhtyeen kokoamaa ja sovittamaa akustista ohjelmistoa, joka sisältää suomalaisille tuttuja virsiä, hengellisiä lauluja ja muuta kirkkoon sopivaa laulumusiikkia. Keskeinen ajatus on hiljentymisessä sekä rauhan ja toivon näkökulmassa.

”Nämä laulut, joista idea tähän hiljentymisen hetkeen tuli, ovat olleet mukanani jo lapsuudestani. Muistan tunnelmia istuessani penkissä kuunnellen näitä melodioita ja niiden synnyttämän turvallisuuden ja hyvänolon tunteen. Tämä tunne oli sellainen, jonka haluan jakaa ja toivon kuulijankin saavan viettäessään tämän hetken näiden sävelten ja sanojen kanssa”, yhtyeen bassolaulaja Tuukka Haapaniemi kertoo.

Club For Five tunnetaan monien vuosien ajalta pitkälti kevyen rytmimusiikin esittäjänä. Runsaat pari vuotta sitten yhtye päätti kuitenkin debytoida muun keikkailunsa lomassa kaikessa hiljaisuudessa uuden akustisen konserttiohjelman. Mikrofonit ja kaiuttimet saivat jäädä lepäämään, kun laulajat päästivät äänensä puhtaina valloilleen kirkon holveihin. Hiljainen hetki toi yhtyeestä esille aivan ennennäkemättömiä puolia ja uudenlaisen, klassisemman ja kuulaan soinnin ja ohjelmisto sai loistavan vastaanoton yllättyneeltä yleisöltä.

Liput:
Lippu.fi 25€ + toimituskulu
Ovelta 27€ mikäli lippuja jäljellä


Järjestäjä

Tuomiokirkkoseurakunta, Tuomiokirkko

Ohjelmatoimisto Kristalli

Katso myös

ti 17.9. klo 18.00 -20.00

Perkkaan kappeli

TZ - Kansainvälinen kuoro International choir

Lauletaan yhdessä eri kielillä! Let's sing together in different languages!
to 19.9. klo 18.00 -21.00

Espoonlahden kirkko

Kirkkokuoron avoimet harjoitukset

Kirkkomusiikin päivän kunniaksi olet tervetullut seuraamaan Kirkkokuoromme harjoituksia Espoonlahden kirkon musiikkisaliin!
pe 20.9. klo 13.00

Karakappeli

Karan laulelot -yhteislaulutilaisuus

Laulusta virtaa syksyyn