3. adventtisunnuntain sanajumalanpalvelus Leppävaaran kirkosta - suoratoistetaan Leppävaaran seurakunnan youtube-kanavalle

su 13.12. kello 11.00
kolme kynttilää punaisella taustalla
Verkkokirkko Espoossa

Jumalanpalveluksiin on mahdollista osallistua vain verkon välityksellä koronatilanteen aiheuttamista kokoontumisrajoituksista johtuen 10.1. saakka.

Tämä jumalanpalvelus kirkosta suoratoistetaan ja on katsottavissa suorana Leppävaaran seurakunnan youtube-kanavalla ja sen jälkeen tallenteena sekä youtubessa että Leppävaaran seurakunnan fb-sivulla kahden viikon ajan.

"Päivänsankari" on Johannes Kastaja. Hän valmisti tietä Jeesukselle ja antoi meille esimerkin siitä, miten antaumuksellisesti voisimme pyrkiä omanakin aikanamme toimimaan murtaaksemme esteitä Jeesuksen tieltä. Johannes Kastajan toimintaperiaate oli "Hänen (Jeesuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä".

Liturgina ja saarnaajana on past. Juha-Pekka Rissanen, avustavana pappina Merja Alanne ja kanttorina Kullervo Latvanen.

Joka sunnuntai voit osallistua myös Leppävaaran seurakunnan videoituun verkkokirkkoon joko YouTubessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä tai Facebook-sivullaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Verkkokirkko julkaistaan klo 9. Se jää molempiin kanaviin, joten voit katsoa sen silloin kun sinulle sopii.

Rohkaisemme toisiamme jaksamaan näiden rajoitusten kanssa. On hyvä rukoilla kotiseurakunnan ja kaikkien leppävaaralaisten puolesta.


Järjestäjä

Leppävaaran seurakunta

Ota yhteyttä

Kappalainen
Leppävaaran seurakunta
Lars Sonckin kaari 16
02600 Espoo

Vastuualueet: lähetys- ja kansainvälinen työ, ekumenia, ystävyysseurakuntatyö, Kilon alue.