Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hvittorp
Ilmoittautuminen on päättynyt
Tule voimaantumaan ja virkistäytymään vertaistesi kanssa - päivän teemana valokuvat.
Valokuvat kertovat eletystä elämästä monin eri tavoin ja niihin sisältyy paljon muistoja. Virkistyspäivässä jaamme muistoja menneestä valokuvien kautta ja teemme uusia muisteltavaksi myöhemmin.
Toivomme, että otat mukaasi yhden itsellesi merkityksellisen valokuvan, josta olet valmis kertomaan ja jakamaan myös muille. Sen lisäksi päivässämme on mukana valokuvaaja Satu Mali, jonka kuvattavana jokaisella on mahdollisuus olla. Muistoksi tästä päivästä saat 1-2 kuvaa.
Iltapäivällä Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry tulee kertomaan ajankohtaiset kuulumiset. Päivä päättyy yhteiseen messuun ja kirkkokahveihin. Lähtö Hvittorpista on klo 15
Bussikuljetus lähtee:
Klo 8.45 hotelli Gardenin edestä Tapiolasta (os. Tapionaukio 3)
Klo 9.00 Olarin kirkon pihasta (os. Rälssitilankuja 1)
Päivä on tarkoitettu ensisijaisesti Tapiolan ja Olarin seurakunnan alueella asuville omaishoitajille ja läheisille.
Päivän hinta on 15€/ hlö. Ilmoittautumiset ensisijaisesti nettilinkin kautta. Jos ilmoittautuminen netin kautta ei onnistu, niin ota yhteyttä Katja Karviseen tai Minna Martiskaiseen. Muistathan ilmoittaa mahdollisesta erityisruokavaliostasi tai allergiastasi ja tuletko päivään omalla kyydillä vai yhteiskuljetuksella (Tapiola/Olari). Osallistujille lähetetään kirje ennen virkistyspäivää.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 13.3.2023 mennessä Katja Karviselle p. 040 593 7386, [email protected] tai Minna Martiskaiselle p. 050 330 7129, [email protected]. Virkistyspäivän järjestävät yhteistyössä Tapiolan ja Olarin seurakunta sekä Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry .
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta
Vanhukset, Arkiystävä-toiminta.
Merikartanonen palvelutalo ( Tyrskyvuori 6)
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä