Emmauksen tie – liturginen draama

Tarina erämaavaelluksesta ja pakolaisuudesta, sekä kertomus kotiinpaluusta. Sävellys Jyrki Linjama, libretto Johanna Venho.

Maria ja liturgi – Emriikka Salonen, sopraano

Kleopas ja kanttori – Hannu Jurmu, tenori

Jeesus ja ehtoollisavustaja – Nicholas Söderlund

Urkuri – Aleksanteri Wallius

Meditaatiopuhe – Pekka Y. Hiltunen

***

Jyrki Linjama: Emmauksen tie, säveltäjän kommentti

Miksi kertomus Emmauksen tiestä puhuttelee? Yksi näkökulma on minulle erityisen tärkeä. Jokainen ihminen on lopulta pakolainen: paratiisista karkotettu maanpakolainen, kutsuttu vaellukselle kohti taivaallista Jerusalemia. Tälle erämaavaellukselle osuu joskus myös kohtaamisia, keitaita ja juhlahetkiä. Niiden jälkeen matka jatkuu, ainakin tässä tarinassa voimaantuneissa merkeissä.

Teosta säveltäessäni satuin lukemaan Pirkko Lehtiön artikkelin ignatiaanisesta hengellisestä ohjauksesta. Totesin että sen perinteen tavoitteet tulevat lähelle minun ja Johanna Venhon työtä. Mahdollisuus lukea evankeliumitekstiä aistit avoinna, eläytyen ja luovaa mielikuvitusta käyttäen muuttaa tekstin näyttämöksi, jolla on esillä aitojen ihmisten todellinen elämä.

Teoksen musiikilla on kaksi lähdettä: virsikirja ja gregoriaaninen sävelmistö. Kleopaksella ja Marialla on kummallakin kaksi heille ominaista sävelmää, merkkinä toisaalta surusta ja toisaalta ilosta. Kleopaksella ne ovat kuolinmessun antifoni (”minun sieluni janoaa”) ja palmusunnuntain introitus (”Hoosianna Daavidin Pojalle”). Marian murheen merkkinä toimii suomalainen kansankoraali, virsi 103 (”Ah saavu Jeesus, keskellemme”) ja ilolauluna puolestaan pääsiäismessun halleluja-sävelmä. Jeesuksen tunnussävelmä on virsi 87, vanha pääsiäissekvenssi (”Kiitosta nyt uhratkaamme”).

Teoksessa on kolme kohtausta: Suru, Kohtaaminen ja Juhla. Yhtä hyvin otsikkoina voisivat olla Autiomaa, Katedraali ja Tanssi. Autiomaassa vallitsee niin ankara masennus, ettei Maria kykene vähääkään käsittämään eikä tulkitsemaan sitä, mitä on aamulla nähnyt ja kuullut tyhjällä haudalla. Samalla muisti auttaa kuitenkin vaeltamaan eteenpäin. Kohtaamisessa surun keskelle syntyy vähitellen luottamus, joka tihenee vieraanvaraisuudeksi ja kutsuksi tuntemattomalle. Samalla kuivaan autiomaahan versoo kevät, ahtaus avartuu tilaksi ja rauniot muuttuvat katedraaliksi. Kolmannen kohtauksen tunnistamishetkellä ilo muuttaa paikoilleen juuttumisen tanssiksi ja ajaa liikkeelle.

Draaman seuraamisen yksi erityinen ilo on, että yleisö tietää jotain olennaista mitä näyttämöllä olijat eivät tiedä. Myös musiikki voi rikkailla tavoilla ”tietää enemmän” kuin laulajat. Tästä Luukkaan kertomus ottaa kaiken irti: samalla se haastaa kysymään, miten me voisimme havahtua ja tunnistaa Kristuksen omissa kuolleissa kulmissamme.

Emmauksen tie on tarina erämaavaelluksesta ja pakolaisuudesta. Mutta onhan se samalla myös koskettava kertomus kotiinpaluusta. Sellaisena se sopii hyvin juhlistamaan myös meidän Tapiolan seurakuntalaisten paluuta kotikirkkoomme, pitkän remontin jälkeen.

Musiikin ja libreton kirjoitustyötä ovat tukeneet Tapiolan seurakunta, Espoon kaupunki, Sibelius-rahaston Pegasos-rahasto ja Kirkkohallitus.

Linkki avautuu uudessa välilehdessä