Parista perheeksi -ilta

Matinkappeli
Perhevalmennusilta ensimmäistä lasta odottaville pareille.
Parista perheeksi illoissa keskustelemme mm. lapsen syntymän vaikutuksesta parisuhteeseen, vanhemmaksi tulon prosessista, myönteisen vuorovaikutuksen merkityksestä pikkulapsiperheissä sekä yhteisen perhekulttuurin luomisesta.
Illassa esittelemme seurakunnan ja alueen muiden toimijoiden järjestämää toimintaa perheille. Kerromme myös tahoista, joista saa apua parisuhteen ja perheen kysymyksiin.
Parista perheeksi–illat ovat katsomuksista riippumatta kaikille avoimia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Iltoihin voi osallistua myös vauvan syntymän jälkeen.
Illan päätteeksi on mahdollisuus jäädä lyhyeen infoon, jossa kerrotaan nimen antamiseen liittyvistä käytännöistä ja kasteen järjestämisestä sekä kummeista.
Illat ovat osa neuvolan perhevalmennusta.
-
Aikuisille
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestäjä
Olarin seurakunta