Koronavirusepidemian vaikutukset seurakunnan toimintaan

Espoon seurakunnat ovat lopettaneet lähes kaiken toimintansa toistaiseksi. . Näin halutaan suojella riskiryhmiä ja ehkäistä koronavirusepidemian leviämistä. Seurakuntien työntekijät ovat tavattavissa keskusteluja varten.

Espoon seurakuntien jotkut jumalanpalvelukset jatkuvat, mutta ne järjestetään ilman paikalla olevaa seurakuntaa mahdollisuuksien mukaan internettiin striimattuina.

Kirkolliset toimitukset eli kasteet, vihkimiset ja hautajaiset pidetään noudattaen 10 henkilön rajoitusta. Rippikoulujen etukäteiskokoontumiset on peruttu.

Diakoniatyöntekijät ovat tavattavissa puhelimitse.

Seurakuntien muu kokoava toiminta on jäänyt tauolle toistaiseksi. Tämä koskee kaikkea ryhmätoimintaa, leirejä, konsertteja ja muita tilaisuuksia. Myös diakonialounaat jäävät tauolle.

Vaikka kokoava toiminta jää suurelta osin tauolle, seurakuntien työntekijät ovat tavattavissa keskusteluja varten. On tärkeää, että kukaan ei jää kysymyksineen yksin. Seurakunnan työntekijät tavoittaa puhelimitse ja sähköpostilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Seurakuntien yhteinen palvelukeskus ja seurakuntatoimistot siirtyivät palvelemaan puhelimitse ja sähköisin välinein maanantaista 16.3. alkaen.

Toiminnan muutokset päivitetään verkkosivuille mahdollisimman nopeasti. Niistä viestitään myös sosiaalisessa mediassa sekä mahdollisuuksien mukaan suoraan osallistujille. Seurakunnat seuraavat tilannetta tarkasti.

Jumalanpalvelukset netissä

Sanajumalanpalvelus su 29.3. klo 10 toteutettiin ilman Olarin kirkossa olevaa seurakuntaa internetissä.

Videolähetys löytyy YouTubesta Olarin seurakunta -kanavalta. LINKKI: https://youtu.be/7TDA9zQPqXo

Äänilähetys tehdään yhteistyössä Radio Dein kanssa ja lähetyksen nettilinkki löytyy täältä: https://stream.dei.fi:8443/olarinkirkko.m3u.

 

Päivän tekstit: http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20200329

Jos haluaa laulaa virsiä mukana tai seurata niitä omasta virsikirjasta, kannattaa virret etsiä valmiiksi.

Jumalanpalveluksessa lauletaan virret 

275
synnintunnustusrukous 707
80
73:1-5
336:1,5

______________________________________________________________________________

Tervetuloa Olarin seurakunnan sivuille!

Seurakuntamme on espoolaisittain keskikokoinen, meitä on kaikkiaan noin 28 000 jäsentä. Olarin seurakuntaan kuuluvat Olari, Kuitinmäki, Friisilä, Olarinmäki,  Matinkylä, Nuottaniemi, Tiistilä,  Haukilahti, Henttaa, Niittykumpu, Suurpelto ja Tontunmäki. Pinta-alaltaan seurakuntamme on noin 15 km². Seurakunnan alueen kartan näet tästä.

Olet tervetullut seurakunnan tilaisuuksiin Olarin kirkkoon ja eri kappeleille. Olemalla itse aktiivinen voit myös vaikuttaa siihen, millaista toimintaa seurakunnassa järjestetään. Seurakunnassa on myös monenlaisia vapaaehtoisia palvelutehtäviä, joissa seurakuntalaiset voivat hyödyntää omaa osaamistaan. Ota rohkeasti yhteyttä, niin voimme miettiä, mikä olisi sinun paikkasi ja tehtäväsi omassa kotiseurakunnassasi.


Papin Puhelin

Kaipaatko ihmistä, jonka kanssa voisit käydä läpi elämäsi vaikeita asioita? Tule tapaamaan pappia. Keskusteluajasta voit sopia 040 547 1857 ma–pe klo 9–21.
Keskustelut ovat luottamuksellisia ja niissä voidaan käsitellä erilaisia esiin tulevia asioita. Keskustelun yhteydessä on mahdollista myös ripittäytyä.

 

 

Olarin seurakunnan perhekerhot

Olarissa...

Olarin seurakunnan perhekerhot

Olarissa...