Uutislistaukseen

Sinustako Olarin seurakunnan luottamushenkilö?

Haluatko vaikuttaa olarilaisten elämään? Tahdotko uudistaa kirkon toimintaa Espoossa? Asetu rohkeasti ehdolle, tulevaisuuden kirkkoa tehdään nyt. 

Kaksi ihmistä pöydän ääressä sekä  tekstit

Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakunnan jäseniä. Ehdokasasettelu on käynnissä 15.9.2022 asti.

On tärkeää, että luottamushenkilöt edustavat laajasti olarilaisia. Näin jokaisella on mahdollisuus löytää omia arvojaan vastaava ehdokas ja yhä useampi seurakuntalainen käyttää ääntään, toteaa Antti Malinen, Olarin seurakunnan vaalilautakunnan sihteeri.

Marraskuun 2022 seurakuntavaaleissa valitaan Olarin seurakuntaan ja Espoon seurakuntien johtoon uudet luottamushenkilöt.

– Luottamushenkilönä pääset vaikuttamaan seurakunnan talouteen, henkilöstövalintoihin ja strategiseen johtamiseen. Erityisesti resurssien kohdentamisen merkitys korostuu, sillä tulevaisuudessa ei ole varaa kaikkeen nykyiseen. Pääset vaikuttamaan muun muassa siihen, mihin toimintaan panostetaan ja mistä toimitiloista pidetään kiinni.

Malinen näkee, että kirkon työntekijäkunnan supistuessa luottamushenkilöiden rooli on entistä suurempi.

Toivon, että näissä vaaleissa ehdolle asettuisivat ihmiset, jotka edustavat myös niitä seurakuntalaisia, joiden ääni ei syystä tai toisesta kirkossa kuulu.

Seurakuntien luottamushenkilöt vaikuttavat koko kirkon tulevaisuuteen. He valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokouksen, joka on kirkon korkein, myös opista, päättävä elin.

Seurakuntavaaleissa asetutaan ehdolle valitsijayhdistyksen kautta

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka on seurakunnan jäsen viimeistään 15.8.2022 ja täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022.

Ehdokkaaksi asetutaan liittymällä jo olemassa olevan valitsijayhdistyksen ehdokaslistalle tai perustamalla itse valitsijayhdistyksen. Valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään 10 seurakunnan äänioikeutettua jäsentä.

Vaaleissa äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä. Ennakkoäänestys järjestetään 8.–12.11. Varsinainen vaalipäivä on 20.11. 

Kiinnostuitko?  – osallistu ehdokkaiden avoimiin teams-infoihin
Infot seurakuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneille vetää seurakuntavaali-inspiraattori Annmari Salmela Kirkkopalveluista. Tuokioissa saat perustiedot ehdokkaaksi ryhtymisestä. Voit myös kysyä ja keskustella kaikesta vaaleihin liittyvästä. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

- Ma 22.8. klo 15 https://bit.ly/3mlg93B
- Ma 22.8. klo 19 https://bit.ly/3MrRrcC
- To 25.8. klo 15 https://bit.ly/3H0vY9G
- To 25.8. klo 19 https://bit.ly/3zn1Tzg
- Ma 28.8. klo 15 https://bit.ly/38Wza9D
- Ma 28.8. klo 19 https://bit.ly/3Mltofb
- To 1.9. klo 15 https://bit.ly/38ZURpi
- To 1.9. klo 19 https://bit.ly/39apGrm

Olarin seurakunnan valitsijayhdistykset

Valitsijayhdistyksistä seuraavat ovat jo ilmoittaneet olevansa mukana tulevissa vaaleissa. Lue heidän tavoitteistaan ja valitse omasi.

Kirkko kaikille – Olari

Kirkko kaikille- uudistuva, turvallinen ja syrjimätön seurakunta.

Kirkko kaikille - Olari on puolueisiin ja kirkon herätysliikkeisiin sitoutumaton ryhmä Olarin seurakunnan luottamushenkilöitä ja seurakuntavaaliehdokkaita. Edustamme eri puoluetaustoja, partiolaisia, Tulkaa Kaikki - liikkeessä ja Tuomasyhteisössä mukana olevia sekä kirkon jäseniä ilman taustayhteisöä. Meitä yhdistää halu rakentaa tasa-arvoista uudistuvaa kirkkoa, joka elää ajassa ja toimii rohkeasti.

Tavoitteet: Tavoitteenamme on rakentaa kirkkoa, joka elää ajassaan seurakuntalaisiaan varten. Kirkon tulee jalkautua seurakuntalaisten keskelle, kokeilla uusia toimintatapoja ja pitää rohkeasti esillä sanomaa Jumalan armosta. Haluamme luoda yhteisön, johon jokainen on tervetullut ja jossa on tilaa monimuotoiselle hengellisyydelle. Haluamme, että kirkko uudistuu ja arvostaa jäseniään sekä kantaa vastuullisesti vastuunsa lähimmäisestä lähellä ja kaukana.

Mitä haluamme edistää seuraavalla vaalikaudella:

  • Haluamme edistää sitä, että kirkoissamme vihitään kaikenlaiset parit.
     
  • Kohdennamme lähetysmäärärahat niille järjestöille, jotka sitoutuvat kirkon opetukseen.
     
  • Olemme aktiivisesti mukana seurakunnan työntekijävalinnoissa.
     
  • Jatkamme Chapple-tilan vuokrasopimusta myös vuoden 2026 jälkeen.
     
  • Haluamme, että seurakunnan toiminta ei ole vain työntekijöiden varassa, vaan vapaaehtoisuus ja vapaaehtoisten rooli laajenee.
     
  • Teemme yhteistyötä erilaisten yhteisöiden, yhdistyksien ja järjestöjen kanssa.
     
  • Monipuolistamme kirkkotilojen käyttöä.
     
  • Ylläpidämme vastuullista taloudenpitoa seurakunnassa.

Yhteyshenkilö: Kira Järves, kirajarves@gmail.com.
Lisätietoja: www.kirkkokaikilleolari.fi

Missio Olari

Rakennamme yhdessä tulevaisuuden seurakuntaa Olarissa.

Yhdessä matkalla – Missio Olari on jo yli kolmekymmentä vuotta koonnut Olarissa yhteen niitä seurakuntalaisia, joille seurakunnan toiminta on tärkeää. Meitä yhdistää tavoite kehittää seurakuntia ja seurakuntayhtymää ja keskittyminen kirkon perustehtävään. Ryhmä yhdistää poliittisesti ja yhteiskunnallisesti eri tavoin ajattelevia. Meihin kuuluu myös eri kirkollisiin herätysliikkeisiin ja järjestöihin lukeutuvia henkilöitä. Kutsumme kaikkia seurakuntalaisia mukaan rakentamaan seurakuntaa ja kirkkoamme. 
 
Tavoitteet:

  • Meille tärkeitä asioita ovat vaikeuksissa olevien espoolaisten auttaminen, perheiden tukeminen ja lähetystyö. Seurakunta on hengellinen koti, jossa saa levätä, kasvaa uskossa, tehdä vapaaehtoistyötä ja toimia keskinäisessä kunnioituksessa. Haluamme kutsua kaikkia seurakuntayhteyteen ja aktivoida erityisesti nuoria aikuisia toimimaan omassa seurakunnassaan.
     
  • Sitoudumme kirkon perustehtävään ja tunnustukseen. Luotamme Raamattuun. Seurakunnan tulee kannustaa mukaan toimintaan myös eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Työmuotoja tulee kehittää muuttuvien tarpeiden mukaan. 
     
  • Seurakuntien ja seurakuntayhtymän talous on pidettävä kestävällä pohjalla. 
     
  • Kirkon toiminnan oleellinen osa on lähetystyö. Haluamme, että Espoon seurakunnat jatkavat työtä kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta.


Mitä haluamme edistää seuraavalla vaalikaudella:

  • Jokaista tarvitaan: seurakunta on kaikille avoin hengellinen koti, jossa vapaaehtoistyötä arvostetaan. Rohkaisemme jokaista löytämään oman paikkansa seurakunnassa.
     
  • Sanan ja rukouksen varassa: Raamattu ohjaa meitä toimimaan kaikkien parhaaksi.
     
  • Toivon sanoma lähelle ja kauas: teemme lähetystyötä kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta. Toivotamme maahanmuuttajat tervetulleiksi ja kehitämme toimintaamme monikieliseksi. Vahvistamme yhteyksiä muihin kristillisiin seurakuntiin ja järjestöihin. 
     
  • Toisistamme välittäen: seurakunta kohtaa ja auttaa kaikkia avun tarvitsijoita, erityisesti heikoimmassa asemassa olevia.
     
  • Perheitä tukien: seurakunta tukee perheiden hyvinvointia, kristillistä avioliittoa sekä lasten ja nuorten kasvatusta.
     
  • Luonnon parhaaksi toimien: haluamme seurakunnan omalta osaltaan osallistuvan kohtuullisen elämäntavan säilyttämiseen, luonnon varjelemiseen, ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. 
     
  • Taloudesta huolehtien: varmistamme, että talous on kestävällä pohjalla, jotta seurakunnan ydintoimintojen jatkuvuus taataan. Säästämme mieluummin rakennuksista kuin työntekijöistä. Olarin kappelin, Matinkappelin ja Chapplen roolit on ratkaistava seuraavan vaalikauden aikana.

Yhteyshenkilö: Pertti Järvenpää, pp.jarvenpaa@pp.inet.fi, 040 042 3499.
Lisätiedot: www.yhdessamatkalla.fi 

Kokoomus ja sitoutumattomat

Yhteyshenkilö: Jussi Koskinen, jussi1.koskinen1@gmail.com, 040 501 1422.

Lisätietoa verkosta ja omasta seurakunnasta

Valtakunnallinen vaalisivusto äänestäjille ja ehdokkaille seurakuntavaalit.fi
Espoon seurakuntien vaalisivusto
Lisätietoa seurakuntavaaleista Olarin seurakunnassa saat pastori Antti Maliselta: antti.malinen@evl.fi, 041 539 8778.

Thu Aug 18 12:47:00 EEST 2022