Uutislistaukseen

Seurakuntien hyvän joulun toivotus Espoon ja Kauniaisten kaduilla

Osuiko kohdallesi Espoon ja Kauniaisten seurakuntien jakama joulupiparipussi torstain aamuliikenteessä? Jouluiseen tempaukseen osallistuneet työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat piparipusseja torstaina 1.12. Espoossa sekä Kauniaisissa aamuliikenteessä kulkijoille. Kussakin pussissa on pakattuna kaksi sydämenmuotoista joulupiparkakkua.

MicrosoftTeams-image (16).png

Sydänpiparit on pakattu pusseihin leipomossa jakelua varten Kuva: Eija Harju.

Lauantaina 3.12. on Espoonlahdessa luvassa vielä hieman uutta jakelua Espoon uuden metrolinjan jatkeen avautuessa.

Espoossa ja Kauniaisissa on jaossa 25 000 piparia, eli yhteensä 12 500 pussia. Osa piparipusseista jaetaan vielä esimerkiksi sairaalapappien ja vammaistyön omissa verkostoissa joulumielen tuojana.

Espoossa seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat pipareita varhaisesta aamusta ja osa koko päivän ajan. Jakelu oli kulkijoille yllätys.

Pipareita jaettiin joulurauhaa toivottaen sekä bussipysäkkien että juna- ja metroasemien läheisyydessä. Kaiken kaikkiaan tempaukseen osallistuneet jakoivat pipareita vähän yli parissakymmenessä eri paikassa.

Joulupiparijakelu on ollut pääkaupunkiseudun evankelis-luterilaisten seurakuntien perinteenä jo usean vuoden ajan. Koronavuodet toivat tauon tähänkin ja nyt iloitaan siitä, että se pystytään taas toteuttamaan Espoossa ja Kauniaisissa.

Piparit toimitti tänäkin vuonna seurakunnille valmiiksi pusseihin pakattuina Uudenmaan leipä.

 

Kuva: Eija Harju.

Thu Dec 01 15:21:19 EET 2022