Uutislistaukseen

Earth Hour soi Espoon tuomiokirkossa kynttilöiden loisteessa

Espoon kirkkojen ulkovalot sammuvat kansainvälisen Earth Hour -tapahtuman merkiksi lauantaina 25. maaliskuuta klo 20.30–21.30. Hieman ennen valojen pimentämistä Espoon tuomiokirkossa alkaa tunnelmallinen Earth Hour -konsertti. Se toteutetaan kynttilänvalossa klo 20.20 alkaen.

MicrosoftTeams-image (17).png

Esbo svenska församlingenin kanttori Mauriz Brunell on innoissaan tulevasta Earth Hour -konsertista. Hänestä on myös vaikuttavaa, että ympäristötapahtumaa vietetään samaan aikaan eri puolella maapalloa.

- Pääsen itse esiintymään nyt ensimmäistä kertaa Earth Hour -konsertissa live-yleisölle. Viime vuonna järjestimme konsertin tilalla ilmastomessun. Vuonna 2021 toteutimme koronarajoitusten vuoksi konsertin suoratoistona verkkoon. Sitä edellinen konsertti peruuntui kokonaan.

Konsertin aluksi Mauriz Brunell tulkitsee uruilla Franz Lisztin (1811-1886) säveltämän dramaattisen teoksen Fantasia und Fuge über den Choral "Ad nos ad salutarem undam."

Luvassa on niin ikään Timo Alakotilan säveltämä Tres potentiae–sarja harmonikalle ja uruille. Teoksen tulkitsevat Mauriz ja Martina Brunell, harmonikka.

Urkumusiikin jälkeen kuullaan kanttori Nina Kronlundin esittämiä yksinlauluja harmonikan ja sähkökitaran säestyksellä. Hän tulkitsee esimerkiksi Ewert Tauben ja Hildegard von Bingenin tuotantoa. Konsertti päättyy Earth Hour -teemaan sopivaan Michael Jacksonin säveltämään, vuonna 1995 julkaistuun Earth Song -kappaleeseen.

Earth Hour -konsertti on Esbo svenska församlingenin ja Espoon tuomiokirkkoseurakunnan yhteinen tuotanto. Konserttiin on vapaa pääsy. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu lahjoitetaan Yhteisvastuukeräykselle.

Valot pimenevät ympäristötapahtuman ajaksi Espoonlahden kirkosta, Espoon tuomiokirkosta, Leppävaaran, Tapiolan ja Olarin kirkoista.

Mikä on Earth Hour?

  • Valojen sammuttaminen on symbolinen ele, jolla osoitetaan huolta ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä.
  • Earth Hour ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus, vaan se on WWF:n kansainvälinen, maailman laajimmalle levinnyt ympäristötapahtuma, jota vietetään aina maaliskuun viimeisenä lauantaina.
  • Gallupien mukaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista ilmaisee vuosittain huolensa ympäristön tilasta osallistumalla Earth Houriin.
  • Tapahtumaan osallistuu Suomessa satoja yhteisöjä ja yrityksiä. Lue lisää kansainvälisestä ympäristötapahtumasta WWF:n sivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Miksi olemme mukana?

Earth Hour -tapahtumaan osallistuminen on osa seurakuntien ympäristöohjelmaa. Espoon seurakuntien ympäristöjärjestelmä pohjautuu SFS 14001 -standardiin.

Thu Mar 09 16:06:00 EET 2023