Uutislistaukseen

Usko hyppää liikenteeseen – Kirkko Espoossa kampanjoi uskon teemalla pääsiäisen alla

Usko tekee hyvää. Usko kantaa tänään. Näillä kahdella lauseella ja kahden tavallisen espoolaisen kasvoilla Kirkko Espoossa kampanjoi pääsiäisen alla katukuvassa.

MicrosoftTeams-image (19).png

Espoon seurakuntien kampanja herättelee ajatuksia ja tunteita liittyen uskoon. Kuva: Aada Harju.

– Usko on voimakas sana, ja se varmasti herättää ajatuksia puoleen ja toiseen. Halusimme valita kampanjan kärjeksi uskon, sillä siitä pääsiäisen sanomassa on kyse. Kampanja herättelee pohtimaan, mitä usko on, kertoo viestinnän asiantuntija Lauri Ilola Espoon seurakunnista.

Kampanja tulee näkyviin Espoon metroasemilla ja bussien infonäytöillä hiljaisen viikon ympärillä, 1.–9. huhtikuuta. Koteihin lähetetään myös aiheeseen liittyvä pääsiäiskortti Olarin, Leppävaaran, Tapiolan ja Espoonlahden seurakuntien alueella.

– Kun vertaa pääsiäisen muuhun mainontaan, joka on monesti keltaista, värikästä ja kaupallista, niin ilmeemme on rauhallisempi.

– Haluamme tuoda sodan ja kaiken muun levottomuuden keskelle rauhoittavan viestin. Pyrimme raapaisemaan pääsiäistä pintaa syvemmältä.

Mitä usko sinulle tarkoittaa?

Pääsiäiskampanja on temaattista jatkoa kahdelle muulle Espoon seurakuntien kampanjalle: Täällä rakastan minä, 2020 ja Täällä asuu toivo, 2021.

– Nyt oli uskon vuoro. Mitä ajatuksia se kussakin herättää, jää nähtäväksi. Ajatuksia ja fiiliksiä teemaan liittyen voi jakaa esimerkiksi sosiaalisen median kanavissamme Facebookissa ja Instagramissa.

Kampanjan videot ja valokuvat on tuottanut valokuvaaja Aada Harju. Kampanjan kasvoina toimii kolme tavallista, mutta keskenään erilaista nuorta aikuista Espoosta ja Jyväskylästä.

– Kuvavalinnatkin viestivät, että usko on sekä henkilökohtaista että kuuluu jokaiselle. Se, mitä tulkintoja sloganit herättävät, vaihtelee. Usko voi nousta esiin monin eri tavoin ja eri tilanteissa.

Ilola näkee, että kampanjan sloganilla ”Usko tekee hyvää” on myös vahva diakoninen viesti.

– Tällä hetkellä moni kamppailee taloudellisten haasteiden kanssa ja ruoka-avustusten määrä on noussut. Kirkon puoleen voi kääntyä näissäkin asioissa. Kaikella toiminnallemme haluamme luoda myös uskoa huomiseen.

Tutustu täältä Pääsiäisen verkkosivuihin ja tapahtumiin. 

Thu Mar 30 07:00:00 EEST 2023