Uutislistaukseen

Pandemian loppuminen lisäsi seurakuntien toimintaa - tilinpäätös silti ylijäämäinen

Espoon seurakuntien vuoden 2022 tilinpäätös oli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti tilinpäätöksen kokouksessaan 24. toukokuuta.

Tapiolan kirkon käytävä on jälleen täynnä lastenvaunuja

Tapiolan kirkon käytävä on jälleen täynnä lastenvaunuja, kun remontti on valmistunut ja kokoontumisrajoitukset poistuneet. Kuva Miia Raninen

Kirkollisverotuloa kertyi 45,2 miljoonaa euroa eli 3,7 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Kasvua edelliseen vuoteen oli 2,1 miljoonaa euroa. Valtion korvausta Espoon seurakunnat saivat 5,8 miljoonaa euroa. Valtionkorvauksella rahoitetaan seurakuntien lakimääräisiä tehtäviä: hautaustointa, väestökirjanpidon tehtäviä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoa.
 
Toimintatuottoja seurakunnat saivat 7,1 miljoonaa euroa eli 0,7 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Ero johtuu pääasiassa asunto- ja kiinteistöosakkeiden myynnistä saaduista tuotoista. 
 
Käyttötalousmenojen kokonaismäärä oli 44,4 miljoonaa euroa, mikä on yli 2 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna. Pandemian loppuminen mahdollisti seurakuntien toiminnan käynnistymisen keväällä 2022. Rippikoulut pystyttiin toteuttamaan suunnitellusti ja myös muu laaja toiminta palasi normaalille tasolle. Toiminnan vilkastumisesta huolimatta käyttötalousmenojen määrärahoja jäi käyttämättä noin 1,5 miljoonaa euroa. Espoolaisten arvostamat toimintamuodot eli diakoniatyö ja perheneuvonta täyttivät tasavuosia: suomalaista diakoniatyötä on tehty 150 vuotta ja Espoon seurakunnat ovat tarjonneet perheille ammattimaista tukea jo 50 vuoden ajan. 
 
Henkilöstömenojen osuus on 24,7 miljoonaa euroa eli noin puolet verotuloista. Vuonna 2022 henkilöstön kokonaismäärä oli 512, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden loppupuolella toteutetun henkilöstön työhyvinvointitutkimuksen mukaan tulokset ovat kokonaisuudessaan hyvällä tasolla. Valtuusto merkitsi tiedokseen myös vuoden 2022 henkilöstökertomuksen.
 
Vuoden 2022 rahoitusylijäämä antaa pohjaa kiinteistökannan ylläpidolle pitkällä aikavälillä. Toisaalta jo nyt kiinteistötoimen määrärahat eivät enää riittäneet kattamaan nousseita kustannuksia ja valtuustolta jouduttiin hakemaan lisämäärärahaa. Kustannusten nousun merkittävimpänä syynä olivat kohonneet energiakustannukset.
 
Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2023 talousarvion valmisteluohjeen. Käyttötalousmenoihin varattava määrä nousee noin 5 prosentilla yleisen kustannusnousun vuoksi.  

Kuvateksti: Tapiolan kirkon käytävä on jälleen täynnä lastenvaunuja, kun remontti on valmistunut ja kokoontumisrajoitukset poistuneet. 
  
 

Thu May 25 08:22:00 EEST 2023