Uutislistaukseen

Maaret Kallio mukana Espoon seurakuntien syksyssä

Jos elämässäsi on tilaa syventämiselle, tutustu Espoon seurakuntien syksyn tarjontaan. Kirkko Espoossa järjestää vuosittain noin 36 000 tapahtumaa. Tiesitkö esimerkiksi, että kirkko tarjoaa ilmaista terapiaa nuorille ja nuorille aikuisille?

Maaret Kallio kuvaaja Laura Malmivaara oikeudet WSOY.jpg

Maaret Kallio on yksi Espoon seurakuntien syksyn esiintyjistä.

Tästä pääset kaikkiin syksyn harrasteryhmiin ja tapahtumiin!

Yksi Espoon seurakuntien syksyn kohokohdista on kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallion luento Tapiolan kirkossa 14.11.2024 klo 18. Kallio on ollut mukana kirkon toiminnassa lapsesta saakka.

Kallio kertoo seurakunnan merkitsevän hänelle turvallista yhteisöä, jossa voi olla yhdessä tai yksin ilman suorituspaineita. 

–  Vaikka nykyajassa painottuvat kiire, kilpailu ja materia, ei ihmisyys ole koskaan niistä kiinni. Kaipuu syvempien arvojen ja elämän arvokkuuden äärelle on hyvin kaivattua ja surullisen hukassa, Kallio sanoo.

Espoon seurakunnissa järjestetään vuosittain noin 36 000 tapahtumaa. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja useimmiten maksuttomia. Esimerkiksi nuorille ja nuorille aikuisille tarjotaan maksutonta Walk inLinkki avautuu uudessa välilehdessä -terapiaa. Osallistuminen seurakuntien tapahtumiin ei edellytä kirkkoon tai seurakuntaan kuulumista. Käytännön syistä osaan ryhmistä ja tapahtumista on joskus ilmoittauduttava etukäteen.

Katso alta poimintamme syksyn 2024 ohjelmistosta. Tarkista tuoreimmat tapahtumatiedot verkkosivuiltammeLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonne tapahtumia päivitetään jatkuvasti.

Elokuu

6.-7.8. Ekaluokkalaisten kouluun siunaaminen kirkoissa ja kappeleissa.

17.8. Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä äideille, Suvelan kappeli.

22.8. Infotilaisuus Me täällä -ryhmästä maahanmuuttajanaisille, jotka haluavat edistää työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksiaan, Suvelan kappeli klo 15. Lisätiedot ja kaikki maahanmuuttajille suunnattu toiminta täällä.

23.8. Yhteisvastuu Open Gumbölessä. Mukana Maria Guzenina, Mika Poutala, Hannu Himanen, Jukka Hallikainen, Jaana Puupponen ja Espoon piispa Kaisamari Hintikka.

30.8. Peikon patikka. Luontohengellisyyttä edistävä uutuusreitti otetaan käyttöön Velskolassa Suomen luonnon päivänä. Lisätiedot myöhemmin.

31.8. Raittikarnevaalit Leppävaaran Raitilla ja Läkkitorilla. Tule juhlimaan 60-vuotiasta Leppävaaran seurakuntaa - tarjolla mm. tulppaanin sipuleja ja askartelua.

30.-31.8. Espoo-päivä seurakunnissa.

31.8.-1.9 Nuku yö ulkona - tapahtuma Velskolassa Suomen luonnon päivänä.  

Syyskuu

1.9. Espoo International Lutheran Worship: Matinmessu Olarin kirkon perinteisessä kaksikielisessä Matinmessussa juhlitaan Espoon hiippakunnan 20-vuotispäivää yhdessä maailman suurimman luterilaisen kirkon - eli Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon - presidentin Yonas Yigezun kanssa.

1.9. Liedkonsertti "Kukkien kieltä" Olarin kirkossa. Sopraano Tuuli Lindeberg ja piano Minttu Siitonen. Kymmenosaisen tukikonserttien sarjan ensimmäinen konsertti: tuotto ukrainalaislasten koulutukseen Kirkon Ulkomaanavun kautta.

9.-20.9. Ilmoittautuminen käynnissä Päihdekuntoutujien leirille Hvittorpiin

12.9. Seuraava askel - ratkaisukeskeinen terapiaryhmä, Leppävaaran kirkko. Ryhmä on tarkoitettu noin 20-40-vuotiaille, joilla on haasteita esimerkiksi arjen hallinnan, jaksamisen, ahdistuksen, masennuksen tai pakko-oireiden kanssa. Huomaa myös kertaluontoinen, maksuton Walk in -terapia nuorille ja nuorille aikuisille.

17.9. Velkaneuvontaa diakoniaruokailun aikana Leppävaaran kirkossa.

20.9. Puolustajat - vertaistukea kiusattujen koululaisten vanhemmille Isossa Omenassa. Ennakkoilmoittautuminen tarjoiluja varten.

21.9. Onnenpäivä Soukan kappelilla. Koko perheen tapahtuma. Paikalla myös TikTok-vaikuttajat Jäätynyt banaani, Bertarr, Norsuski ja Purrmyname

21.-22.9. Syysmatin markkinat, Espoon Tuomiokirkko. 10 000 kävijää vuosittain vetävä koko perheen tapahtuma. Vanhan ajan markkinat: tarjolla käsitöitä, ruokaa ja erilaisia satokauden tuotteita. Lapsille kotieläimiä, keppihevosaskartelu ja keppisrata, Espoon VPK autoineen sekä MAF:in lentosimulaattori. Pieniä pyhiinvaelluksia, kirkkoon ja sen urkuihin myös sisäpuolelta tutustumista. Lauantaina Anita Kyönsaari ja Munx Gregoriana esittävät klo 16 keskiaikaista musiikkia.

27.9. Martin Palmeri: Misatango – tangomessu, Tapiolan kirkko. Konsertissa musiikkia myös J.S.Bachilta ja Astor Piazzollalta. Saksalais-Suomalainen kuoro, mezzosopraano Angelika Klaas, bandoneon Mikko Helenius, piano Esa Ylönen, Encanto Tango Bandiä johtaa Agnes Goerge. 

28.9. CP-vammaisten lasten ja perheiden taidepaja, myös la 23.11. Lisätiedot päivittyvät täällä.

30.9. Israel - Palestiina symposium Tapiolan kirkolla. Vieraina mm. piispa Kaisamari Hintikka ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa Munib Yonan. Esiintymässä oopperalaulaja, kanttori Matti Turunen. Ohjelma tarkentuu verkkosivuille.

Lokakuu

1.10. Tyhjän sylin kirkkohetki Tapiolan kirkossa. Sinulle, jonka syli on syystä tai toisesta tyhjä.

4.10. Lemmikkieläinten siunaaminen, Olarin kirkko

10.10. Vanhustenviikon tapahtuma, Kauppakeskus Lippulaiva.

16.10. Urkurentoutus Leppävaaran kirkossa.

22.10. Kuka kuuntelee köyhää lasta -paneelikeskustelu lapsiperheköyhyydestä Ison Omenan lavalla, juontaa Heikki Nenonen ja Hanna Videll. Diakonian vaikuttamistyöryhmän järjestämä keskustelutilaisuus, paneelikeskustelu Ison Omenan (alussa mahdollisesti musiikkia, keskustelu alkaa 18.00). Myös suoratoisto.

Marraskuu

7.11. Luento ja keskusteluilta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa. Puhujana muun muassa ylilääkäri Elina Vogel.

9.11. Riittävän hyvä vanhemmuus – kasvattajaluento, kouluttajana professori Juha T. Hakala. Suoratoisto.

13.11. Urkurentoutus Espoonlahden kirkossa.

14.11. Ajatuksia rauhan ja toivon ääreltä. Maaret Kallion luento Tapiolan kirkossa.

Muihin syksyn tapahtumiin tästä.

26.7.2024 14.56