Uutislistaukseen

Espoon seurakuntien eläköityneitä työntekijöitä muistettiin yhteistilaisuudella – virkeä yhteisö toiminnassa jo 20 vuotta

Espoossa kirkon eläköityneille työntekijöille tarkoitettu Kirkko Espoossa eläköityneet työntekijät - Kyrkan i Esbo pensionerade arbetade täyttää 20 vuotta. Pyöreitä vuosia juhlistettiin kakkukahvein Espoon keskuksessa Espoon seurakuntayhtymän virastolla perjantaina.

Kuvassa joukko ihmisiä.

Hannele Myllymäki (vas.), Leena Lenkkeri, Terhi Muilu-Teinonen, Sari Anetjärvi, Risto Hämäläinen, Salla-Maria Viitapohja

Paikalle kutsuttuja eläkeläisiä tervehtimässä olivat nykyisten työntekijöiden ohella yhtymän johtaja Risto Hämäläinen ja hallintojohtaja Sari Anetjärvi.

– On hienoa, että eläköityneiden työntekijöiden toiminta on jatkunut ja yhä vahvistunut. Siihen selvästikin on tarvetta. Ja on hienoa, että ne, joiden eläkepäivät jo siintävät taivaanrannassa, voivat jo suunnitella liittymistä tähän arvokkaaseen yhteisöön, Anetjärvi kertoi.


Ritva Törnwall luki tilaisuudessa runon. Vielä tovin työelämässä kiinni oleva Jyri Hakala avusti.

Alun perin nimellä Espoon seurakuntien seniorit - Esbo församlingars seniorer toiminut yhteisö perustettiin 13.4.2005 ja toimintaa on siitä lähtien jatkettu säännöllisesti. Vuosittain yhteisön jäsenille järjestetään noin 6 eri tapahtumaa. Toiminta on pysynyt vireänä, sillä yhteisön listoilla on toimintakertomuksen mukaan 146 entistä Espoon seurakuntien työntekijää. Espoon seurakuntayhtymässä tehtiin periaatepäätös jo vuonna 2001 siitä, että yhtymä voi tukea taloudellisesti kaikille Espoon seurakuntayhtymän työ- tai virkatehtävistä eläkkeelle jääneille työntekijöille suunnattua senioritoimintaa.

– On hyvin arvostettavaa, että työnantaja järjestää ja tukee tällaista. Työyhteisömme on ollut aina hyvä, enkä ole ainakaan itse kuullut, että ihan vastaavaa olisi ollut muissa yhtymissä. Toimintamme on säännöllistä. Esimerkiksi järjestämme vuosittain adventtilounaan ja lisäksi järjestämme retkiä erilaisiin kohteisiin. Seuraavat ovat jo tiedossa, eläkeläistoiminnan puheenjohtaja Salla-Maria Viitapohja sanoi.

11.4.2025 17.17