Uutislistaukseen

Keskustelu avaa parien ja perheiden solmuja

Erilaisissa elämäntilanteissa eläville pareille ja perheille on tarjolla keskusteluapua Espoon seurakunnissa.
Outi Wenell on työskennellyt  perhetyönohjaajana Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa vuodesta 2005 lähtien. Hä...

Erilaisissa elämäntilanteissa eläville pareille ja perheille on tarjolla keskusteluapua Espoon seurakunnissa.  Tukipalveluiden kirjosta löytyy niin ikään parisuhdekursseja, vertaistukiryhmiä ja leirejä. Pitkäkestoisemman terapian keinoin parien ja perheiden vuorovaikutuksen kriisejä ratkotaan Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa. Pääkaupunkiseudulla keskusteluapua ja –kursseja pareille järjestävät muun muassa Parisuhdekeskus Kataja ry ja Väestöliitto.

Perhetyönohjaaja Outi Wenell Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta tuntee hyvin erilaisten perheiden ja parien arjen kipuilut. Keskusteluapua tarvitsevat monenlaiset parit.
– Tukea hakevat esimerkiksi noin kolmikymppiset parit ja eläkkeelle jääneet, viriilit ja terveet kuusikymppiset, Outi Wenell kertoo.

Kun rakkaus loppuu

Ulkopuolista tukea parit lähtevät etsimään esimerkiksi riitelyn tai uskottomuuden vuoksi. Myös tyytymättömyys suhteeseen ja yhteyden häviäminen kumppaniin ovat syitä tuen hakemiselle.
– Toisinaan parit kokevat, että suhteessa tunteet ja tarpeet eivät kohtaa suhteessa. On tultu tilanteeseen, jota parit kuvaavat rakkauden loppumisena, Outi Wenell sanoo.

Hänen havaintojensa mukaan parisuhdeneuvonnan tarve on lisääntynyt viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana. Usein parisuhteen tukeminen on myös lapsiperheiden tukemista.
– Muutama vuosi sitten meidän seurakunnan kahdella perhetyönohjaajalla oli vuosittain 180–200 keskustelua. Nyt tapaamiset ovat liki tuplaantuneet.

Avaimia toisen ymmärtämiseen

Viikoittain Outi Wenellin kanssa käy keskustelemassa viitisen paria. Yhtä paria hän tapaa muutamia kertoja.
– Solmuja parisuhteessa -neuvonnassa pyrimme reagoimaan nopeasti ihmisten tarpeisiin. Aina emme pysty auttamaan itse. Ketään ei koskaan jätetä tyhjän päälle huolineen, vaan ohjaamme eteenpäin heidän tarvitsemansa tuen piiriin. Tapaamisissa kartoitetaan parin tilanne, vuorovaikutuksen kipupisteet ja tuen tarve.

Hän korostaa, että Solmuja parisuhteessa -neuvonta ei ole terapiaa, vaan Parisuhdekeskus Katajan kehittämä menetelmä ristiriitojen ratkaisemiseksi.

Outi Wenellin mukaan noin 80 prosenttia keskusteluapua hakeneista kokee tulleensa autetuksi.
– Aina keskustelut tai parisuhdekurssit eivät saa suhteen solmuja aukeamaan, vaan tarvitaan kriisiapua.
Silloin ohjaamme pareja joko Espoon seurakuntien perheasian neuvottelukeskukseen tai kaupungin kriisityöntekijöiden vastaanotolle.


Parisuhteen ja vanhemmuuden tueksi

Teksti ja kuva:
Eija Harju


Kuvateksti:
Outi Wenell on työskennellyt  perhetyönohjaajana Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa vuodesta 2005 lähtien. Hän on koulutettu Solmuja parisuhteessa -neuvoja ja Parisuhteen palikat -kouluttaja. Työnsä ohessa hän on suorittanut perhetyön ylemmän amk-tutkinnon.

Thu Jan 25 10:00:01 EET 2018