Uutislistaukseen

Espoon seurakunnilta 1,7 miljoonaa lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jakoi 31.5.2018 kokouksessaan avustukset lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle.
Kuvassa Kirkon Ulkomaanavun työntekijät jakavat vettä alakouluille Keniassa.

 

Kokonaisuudessaan vuoden 2018 määräraha on 1,7 miljoonaa euroa, mikä on 4,1, % arvioidusta kirkollisverotulosta. Avustushakemusten mukaan järjestöt käyttävät saamansa avustuksen ulkomaiseen työhön, joka on luonteeltaan lähetystyötä, kansainvälistä diakoniaa, kirkollista kehitysyhteistyötä tai humanitaarista avustamista.

Määrärahan jakosuhteiden perusteena ovat valtakunnalliset kokonaistilastot lähetystyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta vuodelta 2016. Tämän mukaisesti suurimmat avustukset jaettiin jälleen Suomen Lähetysseuralle, joka sai 576 000 euroa, ja Kirkon Ulkomaanavulle, jonka osuus oli 542 000 euroa. Tukea annettiin kaikille kirkon virallisille lähetysjärjestöille.

Jakamattoman kansainvälisen vastuun määräraha (1 701 500 euroa) jaettiin seuraavasti:

  • Suomen Lähetysseura 576 808 €
  • Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys 99 707 €
  • Sv. Luth. Evangeliföreningen i Finland 17 185 €
  • Suomen Pipliaseura 69 251 €
  • Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 184 102 €
  • Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä 104 982 €
  • Medialähetys sanansaattajat 106 684 €
  • Kirkon Ulkomaanapu 542 778 €

Määrärahan jakamista varten lähetysjärjestöiltä ja Kirkon Ulkomaanavulta pyydettiin avustushakemukset, joissa on yksilöity haettavan avustuksen käyttötarkoitus, selvitys vuoden 2016 avustuksen käytöstä sekä tietoja lähetysjärjestöjen yhteistyön laajuudesta Espoon seurakuntien kanssa. Vuoden 2016 avustukset oli selvitysten mukaan käytetty asianmukaisesti.

 

Kuva: Kirkon Ulkomaanapu. Kuvassa jaetaan vettä alakouluille Keniassa.

Thu May 31 12:50:00 EEST 2018