Uutislistaukseen

Espoon kirkoissa ennätysvilkas joulun aika

Suosituimpiin joulun tapahtumiin osallistui yhteensä 94 000 kävijää. Eniten kasvoi musiikkitilaisuuksiin osallistuminen.
Espoon tuomiokirkon aattohartaudessa kirkko on täynnä laulavia ihmisiä.

Jouluaaton hartauksiin ja yömessuihin osallistui yhteensä 13 600 espoolaista. Tuomiokirkon aattohartauden kuva: Anu Kuru

Espoon kirkkojen ja kappeleiden ovet kävivät tiuhaan viime jouluna. Suosituimpiin jouluajan tilaisuuksiin osallistui Espoossa yhteensä 94 000 ihmistä, mikä on viisi tuhatta enemmän kuin edellisvuonna. Etenkin musiikkitilaisuudet kasvattivat suosiotaan.

Vilkkain yksittäinen päivä oli jälleen jouluaatto, jolloin aattohartauksiin ja jouluyön messuihin osallistui 13 600 ihmistä. Aattohartauksia järjestettiin jälleen reilut viisikymmentä. Tällä kertaa myös ensimmäinen adventti innosti espoolaisia edellisvuosia enemmän. Hoosiannaa oli saapunut laulamaan 5800 ihmistä, mikä on neljänneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koulujen ja päiväkotien joulu- tai adventtikirkkojen suosio jatkuu tasaisena ja niihin osallistui jälleen yli 33 000 lasta ja nuorta.

Joulumusiikki kiinnosti espoolaisia jälleen, sillä yhteislaulutilaisuuksiin ja konsertteihin osallistui yli 33 000 henkeä. Konsertteja kirkoissa oli kaikkiaan 75. Seurakuntien joulukonsertit ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Myös muut tahot järjestävät joulun alla runsaasti kirkkokonsertteja.

Espoonlahden seurakunnan kanttori Elja Puukko iloitsee kasvaneesta kiinnostuksesta joulumusiikkiin. Espoonlahden kirkon konserteissa oli reilusti enemmän väkeä kuin aiemmin.

”Konsertteja järjestettiin Espoonlahdessa enemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi Navichoruksen ja Vähäpaimenen yhdessä tuottama J.S.Bachin Jouluoratorio oli hyvin suosittu Tuomaanpäivänä”, Elja Puukko kertoo.

Puukon mielestä joulumusiikin merkitys on muuttumassa yhä tärkeämmäksi. ”Kauneimmat joululaulut ovat todella suosittuja. Yhteislaulutilaisuuksia järjestetään nykyisin myös kouluissa ja jopa kirjastoissa. Joulutunnelman lisäksi ne tarjoavat yhteisöllisen kokemuksen.”

Myös tilastojen valossa Kauneimmat joululaulut ovat kasvattaneet Espoossa suosiotaan tasaisesti vuodesta 2015. Tänä jouluna myös tilaisuuksien määrää oli jälleen lisätty: 84 yhteislaulutilaisuuden lisäksi järjestettiin 11 Kauneimmat joululaulut -messua.

Pääkaupunkiseudun seurakunnilla oli jälleen useita yhteisiä tempauksia joulun alla. Rakenna joulupuu -keräyksellä tuettiin vähävaraisten ja yksinäisten jouluviettoa. Yhteinen joulukalenteri lähetettiin 340 000 talouteen. Espoolaiset saivat seurakunnan joulukalenterin jo neljättä kertaa. Tämän vuoden kalenterin tekstit oli kirjoittanut Kaisa Kariranta ja sen kuvitti Ilja Karsikas. Lisäksi seurakunnat jakoivat jälleen adventin alla piparkakkuja ilahduttamaan aamu- ja iltapäiväruuhkissa kulkijoita.

Kävijätiedoissa on mukana edellä mainittujen lisäksi itsenäisyyspäivän, uuden vuoden sekä loppiaisen tilaisuudet. Tilastoissa ei ole mukana seurakuntien normaali viikkotoiminta.

2019-01-11 14:34:00.0