Uutislistaukseen

Nippanappa- ja Smile-kerhoissa toimitaan nuorten ehdoilla

Autismin kirjon lapsille ja nuorille suunnatut kerhot kokoontuvat kerran kuussa sunnuntai-iltapäivisin Leppävaaran seurakunnan nuorisotila Siivessä.
Nuoria ja aikaisia koolla nuorisotila Siivessä.

Nippanappa- ja Smile-kerhot kokoontuvat kerran kuussa Leppävaaran seurakunnan nuorisotila Siivessä.

 

- Kevään aikana on jo kokoonnuttu kolmesti ja kaksi kokoontumista on vielä jäljellä, kerhojen vetäjä, erityisnuorisotyönohjaaja Maija Kumpulainen kertoo.

- Suunnittelemme yhdessä, mitä haluamme tehdä kerhoissa. Toteutamme mahdollisuuksien mukaan osallistujien toiveita, Maija Kumpulainen sanoo.

- Kerhoissa olemme esimerkiksi askarrelleet, pelanneet ja musisoineet. Joskus olemme käyneet Leppävaaran kirkossa soittamassa urkuja, se on ollut mieleistä usealle kerholaiselle. Syömme välipalaa ja kerhon lopuksi laulamme loppulaulun, monesti jonkin tutun virren.

Alakouluikäisille autismin kirjon lapsille suunnattu Nippanappa-kerho kokoontuu klo 13–15 ja yläkouluikäisten vastaava Smile-kerho klo 15–17. Kumpikin kerho maksaa 30 euroa/kausi.

Yhteistyötä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa

Maija Kumpulaisen kanssa kerhoja vetävät erityisnuorisotyönohjaaja Toni Majola ja ohjaaja Pauliina Juppi Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksestä. Pauliina Juppi on ollut mukana Nippanappa-kerhossa sen perustamisesta alkaen, vuodesta 2011.

Kehitysvammaisille nuorille oli hiukan aiemmin perustettu Unelmapantterit-ryhmä ja ajateltiin, että myös autismin kirjon lapsille olisi hyvä olla oma ryhmä. Seurakunta käynnisti Nippanappa-kerhon toiminnan yhdessä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa tammikuussa 2011. Nuorten kerho Smile aloitti toimintansa joulukuussa 2018 perheiden toiveesta, kun osa kerholaisista oli kasvanut ulos lastenkerhosta.

Vapaaehtoisilla on tärkeä rooli

Autismin kirjon lasten ja nuorten toiminnassa on tärkeää, että kerhotilanne on mahdollisimman rauhallinen ja strukturoitu eli toiminnassa noudatetaan tiettyä rakennetta. Kummassakin kerhossa on aikuisia vapaaehtoisia avustajina.

Kerhojen järjestämiseen tarvitaan riittävästi aikuisia, jotta lapsille ja nuorille voidaan tarjota laadukasta ja turvallista toimintaa.

- On tärkeää, että jokainen kerholainen huomioidaan ja huomataan jokaisella kerhokerralla. Kummassakin kerhossa on käynyt 4–8 kerholaista. Muutama uusikin mahtuu hyvin mukaan. Samoin uudet avustajat ovat tervetulleita toimintaan, Maija Kumpulainen toteaa.

Osa kerholaisista on tuttuja koulusta. Maija Kumpulainen käy pitämässä autismin kirjon oppilaille aamuhetkiä eli lyhyitä aamunavauksia kerran kuussa Kilonpuiston koululla.

- Autismin kirjon nuorten rippikouluja järjestetään pienryhmärippikouluina joka toinen vuosi. Rippikoulutapaamiset ovat koulupäivän aikana, hän kertoo.

Leppävaaran kerhojen lisäksi pääkaupunkiseudulla on paljon muutakin toimintaa autismin kirjon lapsille ja nuorille. Pääkaupunkiseudun autismi- ja aspergeryhdistykset ovat yhdistäneet voimansa PAUT-verkostoksi. Lisätietoa on osoitteessa paut.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Verkosto löytyy myös Facebookista nimellä PAUT – pääkaupunkiseudun autismin kirjon yhdistykset.

  • Nippanappa – autististen lasten kerho su 28.4. ja 26.5. klo 13–15.
  • Smile – autismin kirjon nuorten kerho su 28.4. ja 26.5. klo 15–17.
  • Kerhot kokoontuvat Leppävaaran seurakunnan nuorisotila Siivessä, Alberganesplanadi 1, Espoo. Järjestäjinä Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyö sekä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistys. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: erityisnuorisotyönohjaaja Maija Kumpulainen, 040 724 1120 tai maija.kumpulainen@evl.fi.

Mikä on autismikirjo?

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö. Se vaikuttaa siihen, miten ihminen viestii ja on vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sekä siihen, miten hän aistii ja kokee ympäröivän maailman.
Autismikirjoa esiintyy kaikkialla maailmassa. Eri tutkimusten mukaan sitä esiintyy väestöstä noin yhdellä prosentilla. Suomessa arvioidaan olevan noin 55 000 autismikirjon henkilöä.

Autismikirjon oireyhtymä ilmenee jokaisella hyvin yksilöllisesti ja sen aiheuttamat toimintarajoitteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia. Jotkut pystyvät elämään itsenäisesti, toiset taas voivat tarvita vahvaa tukea läpi elämänsä. Kaikkien autismikirjon henkilöiden käyttäytymisessä voidaan kuitenkin huomata yhteisiä näkyviä ja tunnistettavia piirteitä.

Monilla autismikirjon ihmisillä on aisteihin liittyviä erityispiirteitä, esimerkiksi yli- ja aliherkkyyksiä liittyen ääniin, valoon, kosketukseen, hajuihin, makuihin ja väreihin. Lisäksi autismikirjon ihmisiä yhdistää erityinen stressiherkkyys.
Autismikirjoon liittyy myös vahvuuksia, kuten esimerkiksi hyvä yksityiskohtien havaitseminen ja keskittymiskyky erityisiin mielenkiinnon kohteisiin sekä hyvä oikeudentaju.

Lähde: autismiliitto.fi

Teksti ja kuva:
Reija Hirvonen

Fri Apr 12 13:59:00 EEST 2019