Hoosiannafestarit aloittavat joulun odotuksen Leppävaarassa

19.11.2019 16.35

kynttilä Pixabay_S.jpg

Leppävaaran seurakunta järjestää 1. joulukuuta joulukauden avajaiset. Ympäri Leppävaaraa levittäytyvillä Hoosiannafestareilla voi rapsuttaa alpakkaa, laulaa Hoosiannan tai moikata piispaa.

- Ensimmäinen adventti on yksi suosituimmista kirkkopyhistä, kun väki tulee laulamaan Hoosiannaa. Tänä vuonna halusimme järjestää kaupunkifestarit Hoosiannan ympärille. Luvassa on iloista yhdessäoloa ja joulun odotusta, kuvailee Leppävaaran seurakunnan kanttori Outi Noponen.

Leppävaaran kirkko aukeaa adventtina

Hoosiannafestarit alkavat su 1.12. Leppävaaran kirkolla. Koko syksyn remontissa ollut kirkko avaa ensimmäistä kertaa ovensa. Adventin juhlamessussa klo 11 saarnaa Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka. Klo 15 Leppävaaran kirkko kutsuu perheitä Lasten hoosiannakirkkoon.

Piparipaja, alpakoita ja marsuja Perkkaalla

Festarit ilahduttavat myös Perkkaalla ja Sellon kauppakeskuksessa. Klo 13–16 Perkkaan kappelin pihapiirissä järjestetään Koko perheen adventtitempaus. Kappelilla on piparipaja, askartelua, Marttojen ja seurakunnan piirien myyjäiset, käsityöarpajaiset sekä kahvila. Pihalla häärii kaksi alpakkaa, marsuja ja kaneja, joita voi vapaasti rapsutella. Partiolaiset lukevat satuja lapsille puolijoukkueteltassa. Klo 15.40 piispa Kaisamari Hintikka pitää adventtihartauden ja lauletaan Hoosianna-virsi.

Kauneimmat joululaulut kajahtavat Sellossa

Piispan voi tavata myös Sellon kauppakeskuksen vilskeessä. Klo 14 Sellon aukiolla, 1. kerroksessa, lauletaan Kauneimpia joululauluja. Joulun tunnelmaan virittää Lauluyhtye Kuiske. Jokaisessa tapahtumassa pääsee laulamaan Hoosianna-virren. Festivaalit järjestää Leppävaaran seurakunta yhteistyössä Marttojen ja partiolaisten kanssa.

« Uutislistaukseen